Blogi 31.5.2021 Jussi-Pekka Rantanen

Kestävää ja mukavaa menoa – onko työeläkejärjestelmä yhteiskuntamme tubeless-rengas?

Eläkkeet Työelämä
Eläkkeet Työelämä

Kun työeläkelainsäädäntöä uudistetaan, asetetaan usein reunaehdoiksi se, että uudistuksen tulee toisaalta turvata järjestelmän rahoituksen kestävyys sekä hillitä työeläkemaksujen nousupainetta tulevaisuudessa ja toisaalta taata nyt ja tulevaisuudessa sellainen hyvä ja riittävä työeläketurvan taso, että eri sukupolvet kokevat järjestelmän oikeutetuksi.

Nämä vaatimukset vaikuttavat usein ristikkäisesti ja lopputulokset ovatkin väistämättä kompromisseja, joissa pyritään löytämään kultainen keskitie niin sanotusti hinnan ja laadun suhteen.

Keppiä ja porkkanaa

Viime vuosikymmeninä tämän harmonisen päämäärän saavuttamiseen on pyritty erilaisilla bonus-malus -järjestelmillä, joissa päämääränä on työurien pidentäminen.

Käytännössä työeläkejärjestelmään on luotu kannustimia, joilla houkutellaan jatkamaan työntekoa eläkeiän alarajan jälkeen ja toisaalta aikaisen eläköitymisen väyliä on tukittu ja tehty eläkkeen määräytymisen osalta vähemmän houkutteleviksi kuitenkin niin, että työskentelyn jatkaminen palkitaan erilaisilla lisäkannustimilla. Siis riittävän mukavaa ja riittävän kestävää - kuulostaa hyvältä.

Kun työeläkejärjestelmien suuria linjoja vedellään isoissa eläkeuudistuksissa (viimeisimpänä vuoden 2017 alusta voimaan tullut eläkeuudistus), tehdään välissä myös pienempiä viilauksia ja uudistuksia. Näillä ei aina varsinaisesti pyritä eläketurvan rahoituksen kestävyyden tai etuuksien tason kannalta merkittäviin muutoksiin vaan lähtökohtana on, että järjestelmä kestää aikaa ja muuttuu yhteiskunnan tarpeiden mukana.

Tällaisesta muutoksesta hyvänä esimerkkinä toimii vuoden 2022 alusta voimaan tuleva perhe-eläkeuudistus.

Uudistuksen tavoitteena ei varsinaisesti ole ollut säästää rahaa tai toisaalta parantaa etuustasoa vaan vastata muuttuvan yhteiskunnan vaatimuksiin oikeudenmukaisella ja kestävällä perhe-eläkemallilla.

Muutoksen myötä ns. avolesket saavat tietyin edellytyksin samat oikeudet kuin avioliiton perusteella eli perhe-eläkkeeseen oikeutettujen piiri laajenee. Samalla kuitenkin etuus muuttuu määräaikaiseksi eli sitä maksetaan siirtymäajan jälkeen vain 10 vuotta edunjättäjän kuoleman jälkeen. Toisaalta lapsen eläkkeen pääteikään nostetaan ja sitä maksetaan tulevaisuudessa 20 vuoden iän täyttämiseen asti, mikä tukee esim. opiskelemaan siirtyvien nuorten asemaa.

Mukavaa ja kestävää?

Työeläkelainsäädännössä pyrkimys on siis luoda vakuutettujen kannalta mukavaa (eli riittävän etuuksien tason turvaavaa) ja samalla kestävää (rahoituksellisesti) lainsäädäntöä samassa paketissa.

Tavoitteessa on aikojen kuluessa onnistuttu vähintäänkin kohtalaisesti, vaikka varsinkin väestön ikärakenne, viime vuosien alhainen syntyvyys ja esim. muita pohjoismaita alhaisempi työllisyysaste ovatkin tehneet tavoitteesta entistä haastavamman.

Koska elämä on kuitenkin vain osa polkupyöräilyä, löytää kaltaiseni himopyöräilijä tästäkin asiasta analogian pyöräilyyn.

Polkupyörän renkaita on kahdenlaisia - mukavia ja hyvin rullaavia ja sitten toisaalta kestäviä. Kestävä rengas ei ole mukava ja mukava rengas ei ole kestävä. You can´t have it both ways.

Järeästi pistosuojatun renkaan materiaali on paksua ja rengas rullaa tahmeasti tienpinnalla. Renkaan kyljet eivät jousta ja suodata tienpinnan epätasaisuuksia. Lisäksi ongelmana on tietysti paino. Ohut ja rullaava rengas taas kulkee kevyesti ja mukavan pehmeästi, mutta ei kestä keväisen tappajasepelin viiltoja tai muita läpi työntyviä teräviä tai vähemmän teräviä objekteja.

Voisiko myös pyörän renkaissa sittenkin olla mahdollista löytää samanlainen mukava ja kestävä vaihtoehto, joka rullaa hyvin ja jonka pieniä ongelmakohtia voitaisiin tilkitä matkan varrella? Voi ja on jo löydetty. Eikä se ole edes kompromissi! Vastaus on tubeless-rengas.

Kaikella hyvällä on hintansa

Tubeless-rengas on siis rengas, johon ei tule lainkaan sisärengasta vaan se tiivistyy vanteelle tiiviisti niin, että ilma pysyy sisällä.

Renkaan sisään laitetaan lisäksi ns. litkua, joka matkan varrella paikkaa siihen mahdollisesti tulevat pienet reiät tehokkaasti. Rengas on todella mukava ajaa ja rullaa paremmin kuin mikään sisärenkaallinen vaihtoehto.

Itse olen siirtynyt tubeless-renkaisiin käyttöpyörieni osalta viimeisen vuoden aikana. Kun työajallani yritän osaltani edesauttaa sitä, että työeläkejärjestelmä säilyy kestävänä ja vakuutetuille riittävän mukavana, vapaa-ajallani nautin muiden alojen vastaavista innovaatioista.

Toki pitää muistaa, että hyvät asiat eivät aina tule kivuttomasti. Tubeless-renkaan asentaminen ja nostaminen vanteelle vaatii usein ainakin tällaiselta kotimekaanikolta verta, hikeä, kyyneleitä ja kompressorin. Siltäkin osin se siis vastaa työeläkelainsäädännön uudistusten valmistelua.

Kirjottaja Jussi-Pekka Rantanen
Jussi-Pekka Rantanen Lakiasiainjohtaja

#kevanblogi

Ajankohtaisia teemoja ja uusia näkökulmia eläkkeistä, johtamisesta ja työelämästä. Mitä tapahtuu kunta-alalla? Miten toimia työelämän myllerryksessä?

Uusimmat kirjoitukset

Lue lisää blogikirjoituksia