Keva on mukana kansainvälisessä sijoittajajoukossa, joka haluaa yhä useamman yhtiön raportoivan ympäristövaikutuksistaan. Tänä vuonna mukana on ennätysmäärä osallistujia.
Kansainvälisen CDP-järjestön Non Disclosure -projektissa aktiiviset sijoittajat haluavat lisätä yritysten ympäristövaikutusten raportointia, joka on yksi keino ohjata yrityksiä suunnitelmalliseen toimintaan esimerkiksi ilmastonmuutoksen hillinnässä. Samalla sijoittajien tietoisuus yritysten ympäristövaikutuksista lisääntyy.
Tämä vuosi on CDP:n projektille ennätyksellinen sekä mukana olevien sijoittajien että vaikuttamisen kohteena olevien yhtiöiden määrällä mitattuna: 105 kansainvälistä sijoittajaa on vaikuttamassa yhteensä 1051 yhtiöön. Keva on mukana näistä valikoidusti noin kymmenesosassa painottaen erityisesti ilmastonmuutokseen ja veden käyttöön kohdistuvia raportointipyyntöjä.
Vaikuttamisen tulokset näkyvät jo
Keva on laajentanut vaikuttamistaan projektissa systemaattisesti joka vuosi.
- Ensimmäisen kerran osallistuimme projektiin vuonna 2018, jolloin vaikutimme erityisesti ilmastonmuutoksen osalta suurimmissa saastuttajissa, missä meillä oli omistuksia, kertoo Kevan vastuullisen sijoittamisen apulaisjohtaja Kirsi Keskitalo.
Seuraavana vuonna Keva laajensi vaikuttamista myös metsiin ja vesivarantoihin liittyen ja ulotti sen myös omistamiensa salkkuyhtiöiden ulkopuolelle. Tänä vuonna vaikuttamista laajennettiin edelleen.
- Täsmensimme valintakriteerejämme ja valitsimme vaikuttamisemme kohteeksi yhteensä 103 listayhtiötä globaalisti, jolla on arviomme mukaan merkittäviä liiketoiminnallisia vaikutuksia ja sitä kautta myös mahdollisia riskejä juuri näihin ympäristönäkökulmiin - ilmasto, vesi ja metsä - liittyen, Kirsi Keskitalo kertoo. Määrä on kolminkertainen viimevuotiseen nähden ja mukana on sekä Kevan omistuksessa olevia, että salkun ulkopuolisia yhtiöitä.
CDP:n projekti on Keskitalon mukaan jo osoittanut vaikuttavuutensa, sillä viime vuonna kohteena olleet yritykset ovat raportoineet ympäristövaikutuksistaan 2,5 kertaa useammin kuin muut yhtiöt.
Mistä projektissa on kyse?
CDP (entinen Carbon Disclosure Project) on kansainvälinen voittoa tavoittelematon järjestö, joka edistää yritysten avoimuutta ilmastonmuutoksen, metsäkadon ja veden käytön suhteen. Yksi keino on vuosittainen Non Discloser -projekti. Siinä yrityksiä pyydetään vastaamaan kyselyyn, mikä edellyttää niiltä ympäristövaikutustensa mittaamista ja arviointia. Tämän jälkeen yhtiöiden on helpompi asettaa päästövähennystavoitteita ja toteuttaa niitä suunnitelmallisesti ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi omassa toiminnassaan.
Raportoinnilla edistetään yritysten omaa ymmärrystä liiketoimintansa riskeistä ja mahdollisuuksista sekä toisaalta sijoittajien ymmärrystä yrityksistä. Keva on ollut CDP:n jäsen vuodesta 2006, ja hyödyntää järjestön tietoja arvioidessaan sijoituskohteiden vastuullisuutta.
Lisätietoja:
Kirsi Keskitalo, apulaisjohtaja, vastuullinen sijoittaminen,
p. 020 614 2082, kirsi.keskitalo@keva.fi