Kevan valtuutetut ovat tämänpäiväisessä kokouksessaan vahvistaneet tilinpäätöksen ja käsitelleet toimintakertomuksen vuodelta 2022.
Vuosi oli monella tavalla poikkeuksellinen: uhka energiapulasta, nopeasti kiihtynyt inflaatio ja sodan tuoma epävarmuus varjostivat talouden näkymiä koko vuoden ajan.
Tämä näkyi myös Kevan sijoitustuotoissa, jotka jäivät 7 prosenttia miinukselle. Vuoden 2021 poikkeuksellisen hyvien sijoitustuottojen ansiosta Kevan sijoitusomaisuuden markkina-arvo oli silti vuoden 2022 lopussa varsin korkea eli yhteensä noin 62,2 miljardia euroa.
Kevan vastuulla olevien eläkkeiden pitkän aikavälin rahoitusnäkymä pysyi vakaana. Vahva rahoitustilanne mahdollisti kunta- alan ja hyvinvointialueiden eläkemaksujen alentamisen. Kevan valtuusto päätti, että vuonna 2023 työeläkemaksut olisivat keskimäärin noin 27,4 prosenttia näiden alojen palkkasummasta.
Tehtävänä työkyvyttömyysriskin pienentäminen
Täysien työkyvyttömyyseläkkeiden määrä pitkällä aikavälillä on laskusuunnassa. Osatyökyvyttömyyseläkkeiden määrä on puolestaan kasvanut, mutta kehitystä voidaan pitää myönteisenä: osatyökyvyttömyyseläkkeellä osa-aikainen työskentely mahdollistuu ja henkilö saa tukea työkyvyn heikentymiseen. Mielenterveyssyyt työkyvyttömyyden taustalla ovat kuitenkin edelleen kasvussa.
Työkyvyttömyysriskin pienentäminen asiakaskunnassamme kuuluu Kevan lakisääteisiin tehtäviin. Viime vuonna käynnistyi Kestävää työelämää -hanke, jossa kehitetään uusia välineitä ja tuotetaan tietoa työkykyjohtamisen tueksi yhdessä työnantaja-asiakkaiden kanssa. Hankkeen avulla autetaan julkisen alan organisaatioita palautumaan koronapandemiasta ja työkyvyttömyysriskien kasvusta.
Loppuvuoden hakemusruuhka eläkkeelle
Vuoden 2023 alusta voimaan tullut eläkkeiden ennätyssuuri indeksikorotus aikaisti monen eläkesuunnitelmia, mikä näkyi Kevassakin vanhuuseläkkeiden ja osittain varhennettujen vanhuuseläkkeiden hakemusmäärän suurena kasvuna loppuvuonna.
Loppuvuoden hakemusruuhkasta huolimatta eläkehakemusten käsittelyaika kaikissa eläkelajeissa Kevassa joko lyheni tai pysyi ennallaan edelliseen vuoteen verrattuna. Nopeimmin käsiteltiin osittaisen varhennetun vanhuuseläkkeen hakemukset, joissa päätös annettiin keskimäärin 1 päivässä ja vanhuuseläkkeiden päätös keskimäärin 6 päivässä.
Kaikissa eläkelajeissa hakemukset käsiteltiin 1–8 päivää nopeammin kuin yksityisissä laitoksissa keskimäärin. Viime vuonna jo lähes kaksi kolmasosaa eläkehakemuksista tehtiin Kevan Omat eläketietosi -palvelussa.
Uusi strategia
Kevan hallitus hyväksyi päivitetyn strategian ”Kestävä Keva” kesäkuussa. Siinä korostuu paluu perusasioihin: panostamme henkilö- ja työnantaja-asiakkaidemme hyvään palveluun, työkyvyttömyysriskin pienentämiseen, kustannustehokkaaseen toimintaan sekä mahdollisimman tuottoisaan sijoitustoimintaan. Tavoitteenamme on olla Suomen paras eläkevakuuttaja strategiakauden lopussa vuonna 2027.
Keva toimintakertomus 2022.pdf (2626 kb) Keva tilinpäätös 2022.pdf (691 kb)