Koronan loppulaskusta uhkaa tulla suuri – sitä voidaan kuitenkin pienentää tutuin keinoin

Kuntatyöpaikoilla on koronan jäljiltä kiireellisesti puututtava ainakin sosiaali- ja terveydenhuollon henkilöstön työkuormitukseen, nuorten heikentyneeseen työhyvinvointiin sekä pitkittyneen etätyön alta mahdollisesti paljastuvaan hoitovelkaan. Tarvitaan mielenterveyden tukemista, mieluummin ennemmin kuin myöhemmin.

Tutkimusten ja tilastojen mukaan mielenterveyden häiriöistä johtuvien sairauspoissaolojen kasvu taittui ensimmäisenä koronavuonna, mutta samalla työelämä polarisoitui.

Kunta-alalla poikkeuksellinen vuosi kohteli eri ammattiryhmiä eri tavoin, ja jo aiemmin havaitut ammattiryhmien väliset erot työhyvinvoinnissa ja sairauspoissaoloissa kasvoivat entisestään.

Hoitoalan henkilöstön työkuormitus kasvoi

Useissa hoitoalan ammateissa ja ammattiryhmissä, joissa tehdään ruumiillista työtä eikä etätyöhön ollut mahdollista siirtyä, sairauspoissaolot lisääntyivät ja myös pitkittyivät.

Sosiaali- ja terveysaloilla työkuormitusta on ollut paljon ja pitkään. Koronapandemian myötä työmäärä lisääntyi ja edellytti nopeaa uusien työtapojen oppimista. Samalla pelko terveydestä ja ajoittainen epävarmuus suojavarusteiden saamisesta aiheutti huolta.

Lähityössä suojainten käyttö, käsien peseminen ja etäisyyksien pitäminen suojasivat varmasti työntekijöiden terveyttä ja vähensivät lyhyimpiä poissaoloja. Samalla sairauspoissaolo on kuitenkin voinut pitkittyä tiukentuneiden ohjeiden, tartuttamisen pelon ja testitulosten odottamisen takia.

Huolestuttavaa on se, että aikaisempaa useammin poissaolot venyivät kuukaudesta kolmeen kuukauteen.

Pitkittyneet poissaolot herättävät kysymyksen siitä, miten työhön paluu sujuu pitkän sairauspoissaolon jälkeen. Koronapandemian aikana tilanne työpaikalla on voinut olla niin vaativa, ettei työhön ole mahdollista palata osatyökykyisenä.

Nuorten työhyvinvointi heikkeni

Hoitoalan ammateissa aloittaa työuransa moni alle 30-vuotias kuntatyöntekijä, joista koronavuoden aikana yhä useampi joutui olemaan sairauden vuoksi pois työstä.

Nuorten kohdalla on vaikea erottaa toisistaan iän ja ammatin vaikutuksia sairastavuuteen, mutta esimerkiksi terveysalalla alle 30-vuotiaiden kokemus henkisestä työkyvystä heikentyi muita ikäryhmiä selvästi enemmän, ja työssä koettu innostus heikkeni vain heillä.

Koronan aiheuttama poikkeusaika näyttikin ravistelevan nuorten työhyvinvointia tukevia rakenteita jo valmiiksi kuormittavassa työssä. Työuran alussa perehdyttäminen sekä esihenkilön ja työyhteisön tuki ovat erityisen tärkeitä ja niiden merkitys varmasti korostui poikkeusaikana.

Etätyö vähensi sairauspoissaoloja

Samanaikaisesti moni asiantuntija- ja toimistotyöntekijä on hyötynyt koronapandemian myötä yleistyneestä etätyöskentelystä.

Etätyö on kunta-alalla lisännyt vaikutusmahdollisuuksia työhön ja etäjohtamiseen on oltu varsin tyytyväisiä. Rajoitukset ja etäisyydet ovat suojanneet terveyttä, ja kotona työn tekeminen on ollut mahdollista joustavasti ilman sairauspoissaoloa. Hyvillä työpaikoilla on kehitetty omailmoitus- ja etävastaanottojen käytäntöjä. Aikaisempaa useampi hallinto-, suunnittelu- ja johtotehtävissä toimiva ei ollut yhtäkään päivää poissa sairaana.

Kaikille etätyö ei kuitenkaan ole sopinut.

Ahdistuneisuushäiriöihin perustuvat sairauspäivärahapäivät lisääntyivät jo ensimmäisenä koronavuonna, erityisesti nuorilla ja keski-ikäisillä naisilla. Työntekijöiden uupumista ja masennusoireita on ollut vaikeampi havaita etäyhteyksin, ja pelkona on, että niitä on myös jäänyt hoitamatta.

Etenkin moni nuori on voinut jäädä todella yksin, kun korona-aika on rajoittanut työkontaktien ohella mahdollisuutta harrastaa ja tavata läheisiä ja ystäviä. Rajoitusten pitkittyessä yhä useamman jaksamista koetellaan.

Mielenterveyden tueksi tarvitaan myös myötätuntoa

Kuntatyöpaikoilla kohdataan pian kaikki nämä eri lähtökohdista palaavat työntekijät, ja pandemian loppulaskusta uhkaa tulla suuri. Sitä voidaan kuitenkin pienentää - tutuin keinoin.

Lähtökohtana on työkyvyn tilannekuvan hahmottaminen ja suunnitelmallinen johtaminen siten, että kaikki sitoutuvat yhteisiin tavoitteisiin ja toimiin tukea työkykyä.

Esihenkilöiden ja henkilöstön tulee tuntea ja käyttää työkyvyn varhaisen ja paluun tuen keinoja. Tutkimusnäyttöä on siitä, että työssä jatkamista voidaan tukea korvaavalla työllä, työkykykoordinaattoritoiminnalla ja osatyökyvyttömyysetuuksilla. Muuttuvassa työelämässä henkilöstön osaamista pitää entistäkin valppaammin arvioida ja kehittää niin, ettei kenenkään työura jää kiinni osaamisen vajeista.

Yhteistyö työpaikan ja työterveyshuollon välillä on tärkeää, ja esimerkiksi työpsykologin konsultaatio on merkittävästi vähentänyt nuorten mielenterveydestä johtuvia sairauspoissaoloja.

Palautuminen pitkästä poikkeusajasta edellyttää, että tavoitteet kytketään mielenterveyden tukemiseen ja näkökulma käännetään ennakoivaan suuntaan. Henkilöstön ahdistusta, pelkoa ja huolia pitää kuunnella tarkasti ja ehkäistä niistä aiheutuvaa työkyvyttömyyttä.

Samanaikaisesti työpaikoilla kannattaa vaalia sitä hyvää, jonka olemme tunnistaneet eri ikäisten, niin lähi- kuin etätyötä tekevien julkisen alan eri ammattilaisten työssä jo pitkään. Merkityksellinen työ, hyvä ja oikeudenmukainen johtaminen sekä turvalliset työyhteisöt kannattaa valjastaa mielenterveyden tueksi.

Kaikkeen tähän vaaditaan nyt meiltä jokaiselta enemmän myötätuntoa.