Blogi 3.5.2024 Laura Rinne

Kunnianhimon kyydissä - kuuhun vai katajaan?

Työelämä Työkyky
Työelämä Työkyky

Totesin vanhalle ystävälleni, että hän taitaa olla ainoa ystäväpiirissäni, joka ei ole koskaan ollut uupunut, masentunut tai jotenkin edes pitkäaikaisemmin ylikuormittunut. Hän tokaisi minulle: ”Se johtuu siitä, että minulla ei ole kunnianhimoa”.

Lause on jäänyt mieleeni. Sanottakoon taustaksi myös, että tällä ystävälläni on mennyt elämässä oikein mallikkaasti. Voiko tässä hänen itseanalyysissään olla jotain yleistettävää?

Liiallisesta kunnianhimosta ja sen vaikutuksesta hyvinvointiin on kirjoittanut mm. kasvatustieteen professori Juha T. Hakala. Hakalan mukaan iso sudenkuoppa syntyy, jos asetamme itsellemme jatkuvasti isoja, epämääräisiä tai epärealistisia tavoitteita. Ja kun emme pääse niihin täydellisesti, tunnemme epäonnistumista, riittämättömyyttä, huonoutta.

Olemme itse asiassa saattaneet saavuttaa yhtä sun toista matkan varrella, mutta kiinnitymme liikaa ”ultratavoitteeseen” ja emme edes huomaa minkä maalien tai tärkeiden etappien ohi olemme jo juosseet. Ja unohdamme nauttia matkasta.

Toisesta, hyvin henkilökohtaisesta kulmasta asiaa katsoo tanssija Sami Saikkonen, joka joutui onnettomuuteen, kävi lähellä kuolemaa ja on joutunut suhtautumaan omaan kyvykkyyteensä uudella tavalla. Saikkonen kertoo: ”Oppilaille olen opettanut, että ihmisellä on toiveminä ja todellinen minä. Ja mitä kauempana ne on toisistaan, sitä hankalampaa sulla on”.

Unelmatkin voivat kuormittaa

Ajattelen itse, että unelmoinnin ja kunnianhimon välillä on joskus petollinen alue.

Meillä saattaa olla suuria unelmia vaikkapa millaisessa tehtävässä olemme työelämässä tai mihin merkitykselliseen asiaan haluaisimme vaikuttaa. Millaiset ihmissuhteet meillä on tai miltä näytämme.

Unelmat voivat parhaimmillaan olla inspiroivia ja kannattelevia, mutta jos niistä syntyy mielen sisälle epämääräisiä tavoitteita, saatamme kuormittua tietämättä oikeastaan miksi.

Tavoittelemme ehkä koko ajan jotakin liikkuvaa maalia, johon meillä ei ole mahdollista päästä, mutta joka kyllä ilmoittelee jatkuvasti, että nykysuorituksemme ei riitä. Ja kun tätä riittävän kauan kuuntelee ja alkaa uskoa siihen, uupuu tai masentuu. Tai alkaakin alisuorittaa, koska suuri osa energiasta menee ikään kuin taisteluun tyhjää vastaan.

Merkityksellisyys luo aitoa tyytyväisyyttä

Hakalan ajattelua mukaillen: kunnianhimo olisi hyvä valjastaa pieniksi, konkreettisiksi askeleiksi, jotka vievät meitä haluamaamme suuntaan.

Aina näiden askeleiden ei ole tarkoituskaan tuntua kivalta, mutta jos ne pääasiassa tuntuvat ikäviltä, on hyvä miettiä voisiko niistä tehdä vielä pienempiä ja konkreettisempia. Ja lisäksi tarkistaa, kenen tavoitteita edistät.

Kunnianhimo voi viedä meidät ulkoisella mittapuulla vaikka kuuhun, mutta se ei takaa sitä koemmeko aitoa tyytyväisyyttä itseemme ja elämäämme.

Elämä voi näyttää ulospäin tosi hienolta ja tuntua tosi kurjalta. Ja päinvastoin: tekemällä asioita, joista koet aitoa merkityksellisyyttä – ja vaikka kulttuurimme menestysmittarit eivät niitä tavoita, voit kokea todellakin päässeesi pitkälle. Kunnianhimosi ei tosin tunnista tätä, sinun itse täytyy se tehdä.

Jos tunnistat kamppailevasi hieman liikaa puskevan kunnianhimon kanssa, suosittelen käyttämään hoksauttamisapuna ystävää, puolisoa, kollegaa, esihenkilöä, coachia tai terveydenhuollon ammattilaista. Ylipäätään keskustelua toisen ihmisen kanssa.

Ja Sami Saikkosen oppi kuuluu kokonaisuudessaan näin: ”Oppilaille olen opettanut, että ihmisellä on toiveminä ja todellinen minä. Ja mitä kauempana ne on toisistaan, sitä hankalampaa sulla on. Mutta sitten, kun ne yhdistyy, syntyy karisma. Siihen kohtaan syttyy valo.”

Valoisia aikoja kaikille!


Lisää aiheesta:

Kirjottaja Laura Rinne
Laura Rinne Palvelupäällikkö

Kirjoitan työurien tukemisesta ja johtamisesta.

#kevanblogi

Ajankohtaisia teemoja ja uusia näkökulmia eläkkeistä, johtamisesta ja työelämästä. Mitä tapahtuu kunta-alalla? Miten toimia työelämän myllerryksessä?

Uusimmat kirjoitukset

Lue lisää blogikirjoituksia