Blogi 24.3.2022 Tuula Metsä

Mielenterveys voimavarana -projektissa otetaan loikka kohti kulttuurinmuutosta

Palvelut Työkyky
Palvelut Työkyky

Aloitin Kevassa johtajaylilääkärinä maaliskuussa 2021, eli aika lailla vuosi sitten. Koska olen taustaltani psykiatrian erikoislääkäri, sain varsin pian tehtäväkseni ryhtyä miettimään ratkaisua julkisen sektorin lisääntyneisiin mielenterveysperusteisiin sairauspäivärahakausiin ja työkyvyttömyyseläkkeisiin sekä näistä johtuviin kohonneisiin työeläkekustannuksiin.

Lisäksi huolta oli asiakasorganisaatioiden työvoiman riittävyydestä ja vaihtuvuudesta, rekrytointivaikeuksista ja sitä kautta jopa vaikeudesta tuottaa laadukkaita ja vaikuttavia palveluita.

Aluksi tutustuin Kevan laajaan palvelutarjontaan. Tapasin myös talon asiantuntijoita, jotka valottivat minulle eläkevakuuttajan näkökulmaa mielenterveyskentän haasteellisuudesta. Hoito- ja palvelujärjestelmät olivat minulle entuudestaan tuttuja urani aikaisemmilta vaiheilta.

Tässä vaiheessa oli kuitenkin erittäin kiinnostavaa huomata, että näiden kahden näkökulman välillä oli vaikeakulkuinen maasto, joka esti kokonaiskuvan rakentumisen ja yhtenäisen toimintamallin muodostamisen. Järjestelmät elivät ikään kuin eri todellisuuksissa ja puhuivat eri kieliä.

Tämä näkyi mm. siinä, että Kevan runsasta, erityisesti esihenkilötyöhön räätälöidystä mielenterveyden tuen materiaaleista ja palveluista oli haasteellista saada kokonaiskuvaa. Hajallaan olevien tietojen vuoksi niiden käyttöönotto koettiin ajoittain työlääksi.

Asiakastarve oli saada helppoja ja nopeasti käyttöön otettavia ohjeita, palveluita, toimintamalleja ja materiaaleja. Lisäksi yhteinen näkemys siitä, mikä oikeastaan oli mielenterveysmateriaalia, oli puutteellinen. Perinteisesti materiaalin ajateltiin olevan mielenterveyshaasteisiin puuttumista, eikä esim. työkykyjohtamisen ennakoivaa näkökulmaa osattu tässä tilanteessa hyödyntää.

Mielenterveyden tukemiseen liittyvien palveluiden kokonaisuus alkaa rakentua

Syksyllä 2021 laajan selvitystyön pohjalta päädyttiin Mielenterveys voimavarana -projektin käynnistämiseen. Projektin tavoitteena on kehittää Kevan työkykyjohtamisen palveluista ja niihin liittyvästä datasta työnantajien käyttöön työkalu mielenterveystyön tukemiseksi.

Työkalun avulla asiakkaiden toimintafokus halutaan siirtää reagoinnista ennakointiin ja yksilön ongelmien hoitamisesta organisaation hyvinvointiin. Lisäksi tavoitteena on kunnianhimoisesti ymmärryksen lisääminen työkyvyttömyysriskin syntymiseen vaikuttavista ilmiöistä ja niiden mittaamisesta.

Jo projektin alkuvaiheessa todettiin, että työnantaja-asiakkaidemme osallistaminen mukaan palveluiden kehittämiseen olisi ensiarvoisen tärkeää. Heidän näkemyksiään kerättiin syvähaastatteluiden avulla. Lisäksi kehitystyön loppuvaiheessa kevättalvella 2022 Kevassa järjestettiin asiakkaiden kanssa yhteinen innovaatiotyöpaja, jonka pohjalta saatiin runsaasti lisäideoita tuotteen hienosäätöön.

Samaan ajankohtaan osunut HUSin Terapiat etulinjaan -hankkeen uuden toimintamallin kehittäminen perustasolle psykososiaalisten hoitomuotojen saatavuuden parantamiseksi on tukenut Kevan kehitystyötä ja päinvastoin. Minulla on ollut mahdollista olla mukana hankkeessa, sillä siitä on nähty selvää synergiaetua Kevan kehitystyöhön.

Molemmissa projekteissa keskeistä on ollut ymmärtää, että yksittäisiin asioihin vaikuttaminen ei tarjoa riittävää muutosta systeemissä. Asioita pitää ajatella niin, että isot keskeiset palikat saadaan järjestykseen, ja sitä kautta toimintakulttuuri muuttumaan.

Masennuksen ennaltaehkäisevässä hoidossa toiveikas katse tulevaisuuteen

Keva järjestää 6.4.2022 yhdessä Masennuskoalition kanssa mielenterveyskysymyksiin liittyvän webinaarin: Masennuksen hoito ja ennaltaehkäisy - kohti vaikuttavampaa tulevaisuutta.

Siellä kuullaan viimeiset tulokset ja näkymät Terapiat etulinjaan -hankkeesta ja uuden toimintamallin kehittämisestä. Mukana on lisäksi toimijoita perusterveydenhuollon mielenterveys- ja päihdetyöstä, Kelasta, YTHS:ltä, työterveydestä ja yliopistomaailmasta omais- ja perhenäkökulmaa unohtamatta.

Webinaarissa julkaistaan myös ensimmäinen versio Kevan asiakkaiden mielenterveystyötä tukevasta työkalusta, jota on sitä ennen testattu ainoastaan muutaman asiakkaan kanssa. Työkalu on vielä kehitysvaiheessa varsinkin datan hyödyntämisen suhteen, joten tarkoitus on edelleen jatkojalostaa sitä saadun palautteen pohjalta tuote- ja palvelumuotoiluideologian mukaisesti.

”Paras tapa ennustaa tulevaisuutta on luoda se”, sanoi Peter Drucker. Meillä on sekä Kevassa että Terapiat etulinjaan -hankkeessa vahva usko siihen, että hyvin rakennetut toimintamallit voivat mullistaa toimintakulttuurin ja kääntää mielenterveyteen liittyvät haasteet mahdollisuuksiksi.

Tervetuloa mukaan webinaariin!

Kirjottaja Tuula Metsä
Tuula Metsä Johtajaylilääkäri

#kevanblogi

Ajankohtaisia teemoja ja uusia näkökulmia eläkkeistä, johtamisesta ja työelämästä. Mitä tapahtuu kunta-alalla? Miten toimia työelämän myllerryksessä?

Uusimmat kirjoitukset

Lue lisää blogikirjoituksia