Mitähän jännää tapahtuu, jos teenkin näin?
Ihminen on utelias luonnostaan, toki jotkut meistä ovat uteliaampia kuin toiset. Ilman uteliaisuutta ei tapahdu kehitystä.
Ei olisi ollut löytöretkiä, ei keksintöjä. Ilman uteliaisuutta varmaan vieläkin asuisimme luolassa ja nauttisimme luonnon antimista, jos niitä kiinni saisimme. Jo agraariyhteiskunnassa oletuksena oli, että työntekijä oppii uusia asioita ja ottaa vastuulleen aina vaativampia tehtäviä.
Jokainen on vastuussa omasta osaamisestaan
Utelias kokeilee ajatellen ”mitähän mahtaa tapahtua, jos teenkin näin” ja jo ajatuksen aikana ”jos teenkin” realisoituu. Kokeilun tulokset saattavat hämmästyttää, mutta myös innostaa.
Innostunut ihminen saa enemmän aikaa työssään. Innostuksella on taipumus tarttua – se on kuin hyvälaatuinen virus. Tosin joillakin on vastustuskyky tätä virusta vastaan, jolloin he pysyvät paikoillaan. Mitähän heille mahtaa tapahtua? Paikallaan junnaamalla osaamisen taso hiipuu suhteessa ympäröivään maailmaan. Voi käydä niin, että markkinat katoaa alta.
Työn kehittymisen kannalta uteliaisuus on oppimisen apuri. Utelias etsii tietoa ja soveltaa sitä uudella tavalla eikä hämmenny siitä, jos asiat eivät etene hänen kuvittelemallaan tavalla. Uusi työkalu on uteliaalle kuin joululahja lapselle: sillä ryhdytään leikkimään innolla eikä aina suinkaan sillä tavalla kuin lelun suunnittelija on kuvitellut.
Kun onnistuu hankalassa tehtävässä, tuntuu se erityisen hyvältä. Onnistumiset ruokkivat työhyvinvointia ja auttavat kehittymään. Työuralla saattaa kääntyä uusi lehti ja ihminen huomaa olevansa ihan eri hommissa kuin koskaan olisi voinut kuvitellakaan.
Porukassa tai jo parityöskentelyssä näkökulmien määrä kasvaa – erityyppisten ihmisten avulla oppiminen rikastuu.
Miten työpaikalla tätä uteliaisuutta ja uuden oppimista voisi tukea? Sen ei tarvitse olla maailmaa syleilevää vaan kyse voi olla aivan pienistä asioista.
Joku tarttuu asiaan heti, alkaa selvittää ja kokoaa ympärilleen pienen porukan. Porukassa tai jo parityöskentelyssä näkökulmien määrä kasvaa – erityyppisten ihmisten avulla oppiminen rikastuu. Porukassa jokainen katsoo asiaa omasta lähtökohdastaan. Tällöin sama asia näyttäytyy hyvin erilaisena osallistujille.
Kun kuulet uteliaan kysymyksen: ”Hei, selvittäisitkö tätä kinkkistä asiaa kanssani?”, vastaathan ”joo.” Joskus muutos lähtee siitä, että sanot pomolle: ”Mä oon miettinyt, että tämä asian voisi hoitaa toisellakin tavalla ja minusta me voitais….”.
Johda itseäsi, johdat elämääsi.
On taitolaji antaa toiselle tilaa kasvaa ja kehittyä
Utelias esimies on kiinnostunut alaistensa kehittymisestä ja parhaimmillaan voi sparraamisellaan siivittää alaisensa uudelle tasolle.
Esimiehen pitää varoa, ettei päästä töissä vanhemman vaihdetta päälle: ”Annas kun mä autan” ja hoitaa homman itse. No, menihän se nopeammin ja ehkä jopa kerralla kuntoon, mutta toinen samalla menetti paikan oppia uusia asioita. Helpomman polun tie ei ole opettavin. Suorien neuvojen ja ohjeiden tarjoilun sijaan haasta alainen ratkomaan asiat itse.
Jos töissä on jo vuosikymmeniä samoja hommia paiskineena tottunut pitämään aivot narikassa, on valmentava johtaja varmasti pahimman luokan häirikkö. Ellei jopa työpaikkakiusaaja. ”Miksei se nyt vaan voi antaa sitä vastausta, kun kerta sen tietää? Ihme pihtari!” Yhdessä asiaa pohtimalla päästään eteenpäin ja onnistumisen ilo on taattu, kun hankalaan asiaan keksii ratkaisun. Se jää myös paremmin mieleen kuin valmiit vastaukset apteekin hyllyltä.
Uteliaisuus on positiivista. Utelias haluaa kokeilla uusia toimintatapoja. Joskus tulee nokkaan, mutta sehän on vain oppimisen ja uuden kokeilun paikka.
Tulevaisuus kuuluu uteliaille.
