Miten ratkaista keikkatyön eläketurva?
Laajasti ollaan yhtä mieltä siitä, että työn tekemisen tavat ovat muuttumassa. Sen muutosnopeudesta ollaan hyvinkin erimieltä. Tilastokeskuksen mukaan ns. itsensätyöllistäjien määrä on kasvanut varsin tasaisesti viimeksi kuluneen reilun kymmenen vuoden aikana. Vuonna 2013 Suomessa oli 15–64-vuotiaita itsensätyöllistäjiä 152 000 henkeä ja ryhmän osuus kaikista työllisistä oli noin 6 prosenttia. Määrä kasvaa maltillisesti koko ajan.
Työeläkejärjestelmämme on periaatteessa kaksinapainen: olet joko työntekijä tai sitten yrittäjä. Käytännössä on olemassa myös välikategoria, jossa työnsuorittaja ei ole työntekijä, muttei yrittäjäkään. Yrittäjänä tehdyn työn ja työsuhdetyön välinen keskeinen ero on se, että työsuhteessa maksetaan palkkaa ja palkasta maksetaan eläke- ja työttömyysvakuutusmaksut. Jos maksetaan niin sanottua työkorvausta yrittäjämäisestä toimeksiantotyöstä, ei palkkioon sisälly sosiaalivakuutusmaksuja.
Hajaantunut keikkatyö
Osa yksin tehdystä työstä tehdään toimeksiantosuhteessa, jossa ei ole työoikeudellista työnantajaa. Työ hajaantuu työsuhdetyön ja satunnaisten toimeksiantojen kesken. Puhutaan itsensä työllistäjistä, freelancereistä tai kevytyrittäjistä. Selvää on, että kaikki eivät ole yrittäjiä eivätkä täytä esim. työtulon määrän suhteen yrittäjän eläkelain (YEL) mukaisia vakuuttamisen edellytyksiä.
Jos työelämän muuttuessa keikkatyöt toimeentulon lähteenä yleistyvät, on ennen pitkää ratkaistava, miten turvataan kohtuullinen eläke myös näistä töistä. Asiasta on paljon keskusteltu viime vuosina, mutta konkreettisia ratkaisuehdotuksia ei ole kyetty esittämään. Lääkkeeksi on tarjottu YEL:n kehittämistä.
Keskustelua ja esityksiä vaihtoehdoista
YEL ei välttämättä ole todellinen vaihtoehto. YEL-eläkemaksu ei ole sidoksissa tuloihin, ei verotettavaan eikä muuhun tuloon tai liikevaihtoon, vaan työpanokseen, jonka perusteella työtulo määräytyy. Siitä huolimatta työtulo on määrättävä, ja eläkemaksut maksettava, vaikka työtä ei olisi kolmeen kuukauteen lainkaan. Työtuloon ei voi valita tasoa, joka yrittäjällä on varaa maksaa tai jota hän haluaa maksaa.
Itsensä työllistäjien eläketurvaa koskevassa keskustelussa on pidetty huonona vaihtoehtona sitä, että keikkatyö vakuutettaisiin työntekijän eläkelain (TyEL) mukaan. Perusteluksi on esitetty, että TyEL koskee vain työsuhdetyötä. On hyvä pitää raja työsuhteisen ja ei-työsuhteisen työn suhteen selvänä. Työsuhteen tunnusmerkistöä ei tule lähteä laajentamaan. Tätä puoltaa myös eläketurvan rahoitus, josta vastaavat työntekijät ja työnantajat.
Toisaalta teknisesti ei liene ongelmia hoitaa myös ei-työsuhteisten keikkatöiden vakuuttamista TyEL:n kaltaisella tekniikalla. Esim. julkisten alojen eläkelain mukaan hoidetaan eräiden toimeksiantosuhteissa työtä tekevien eläketurva. Ratkaisusta ei ole aiheutunut käytännössä ongelmia. Vakuutusmaksu olisi toki oltava osa työstä maksettavaa korvausta, ja se voitaisiin säätää tilitettäväksi arvonlisäveron tapaan. Itsensä työllistäjä voisi valita eläkevakuuttajan ja tilittää vakuutusmaksun. Jotta järjestelmä toimisi olisi sen oltava mahdollisimman kattava: jos työtä voitaisiin tehdä soveltamispiirin ulkopuolella, olisi työn suorittajalle kiusaus hinnoitella työnsä kilpailukykyisemmäksi kuin eläkejärjestelmän piirissä oleva voisi tehdä.
