Blogi 29.9.2023 Susanna Gardemeister

Ollaan yhdessä kehittämisen ytimessä

Palvelut Kestävää työelämää
Palvelut Kestävää työelämää

Kevassa on käynnissä mittava Kestävää työelämää -hanke työelämän kehittämisessä. Hankkeen osaprojekteissa syntyy entistä parempia työkykyjohtamisen työvälineitä ja toimintamalleja yhteistyössä asiakkaiden, Kevan ja yhteistyökumppaneiden kanssa.

Kehitystyömme lähtökohta on, että tuloksista hyötyvät kaikki julkisen alan työnantajat. Mitä ja miten, herää kysymys – varsinkin jos työnantaja ei ole mukana vaikkapa Kestävää työelämää -hankkeen osaprojekteissa?

Verkostossa tulet kuulluksi ja nähdyksi

Kestävää työelämää -hankkeessa tehtävä kehitystyö tulee lähemmäs kaikkia Kevan asiakkaita jo hankkeen aikana työkykyjohtamisen kehittämisverkostojen kautta.

Keva on kokoava voima, joka verkostoissaan tarjoaa työnantajille ajan ja paikan kokoontua yhteen, yhteisten teemojen äärelle.

Kun ihmiset tapaavat toisiaan - läsnä tai verkkojen välityksellä - vaihdetaan kuulumisia, tullaan nähdyksi ja kuulluksi, jaetaan kokemuksia ja tietoa sekä opitaan yhdessä toinen toisiltamme, miten erilaisia työkykyhaasteita on ratkottu eri puolia Suomea.

Lisäksi verkostoista saa uusinta tietoa työkykyjohtamisesta ja kehitteillä olevista työvälineistä, toimintamalleista ja toimivista käytänteistä.

Verkostotyöskentelyyn tämän syksyn aikana osallistuneen työnantajan edustajan sanoin: ”Yhteistyö on saumatonta ja helppoa - aina saa apua halutessaan ja usein myös nopeasti. Keva on kehittämisen ytimessä ja arvostan sitä, että asiakkaat otetaan mukaan eri projekteihin.”

Kumppanuuteen perustuvaa työterveysyhteistyötä

Yksi Kestävää työelämää -hankkeen osaprojekteista kehittää kumppanuuteen perustuvaa työterveysyhteistyötä. Verkostoissa kaikki Kevan työnantaja-asiakkaat pääsevät kuulolle ja hyödyntämään tämän työn hedelmiä.

Verkoston elokuun webinaarissa puhuimme siitä, miksi työterveysyhteistyötä pitää johtaa. Johtava työkykyasiantuntija Tiina Kesti (Koho Consulting Oy) avasi laajempaa tietopohjaa vaikuttavasta työterveysyhteistyön johtamisesta ja havainnollisti asiaa erilaisten yhteistyön johtamisen työkalujen avulla.

Webinaarissa olleiden asiakkaiden mukaan verkostotapaamisesta sai apua arkeen ja hyviä, uusia näkökulmia työterveysyhteistyön johtamiseen:
”Tilaisuus oli todella antoisa, konkreettisia esimerkkejä, hyviä nostoja aiheesta ja ennen kaikkea kokonaisuuden esiin tuominen. Tästä tilaisuudesta todellakin sai apua arkeen toiminnan kehittämiseen. Synnytti monta kehitysajatusta.”

”Hyvä ja uusi näkökulma lähestyä työterveysyhteistyötä, tuttuja asioita, uusia asioita ja hieman tutkimustuloksia normiasioista eli millä on oikeasti vaikuttavuutta. Aina ne hienot temputkaan eivät tuota tulosta, vaan perusasioiden huomiointi ja selkeät prosessit voivat olla tehokkaampia, tukena uusiakin keinoja saada enemmän asiakkaista ja asioita haltuun.”

Webinaarissa käsitellyn tiedon syventämiseksi ja käytäntöön viemiseksi olemme valinneet jatkokäsittelyyn kolme työterveysyhteistyön johtamisen näkökulmaa:

  1. aktivisuus osatyökykyisten tuessa
  2. yhteistyön foorumit
  3. vaikutukset.

Näitä teemoja käymme läpi kokoontuessamme verkostoissa alueellisesti tämän syksyn aikana. Verkostolaiset kuulevat kustakin teemasta asiantuntijapuheenvuoron, jonka jälkeen aiheeseen paneudutaan yhdessä keskustellen.

Kotiin vietäväksi jokainen saa evästystä työterveysyhteistyön ja sen johtamisen perustason varmistamiseksi ja edelleen kehittämiseksi sekä hyviä käytäntöjä ja ideoita, joita Kestävää työelämä -hankkeen tässä osaprojektissa on tähän mennessä saatu aikaan.

Eikä tässä vielä kaikki

Kaikilla Kevan työantaja-asiakkailla on mahdollisuus antaa panoksensa Työterveysyhteistyön kehitystyöhön.

Hankkeessa rakennetaan vaikuttavan työterveysyhteistyön toimintakäytäntöjä. Saadaksemme mahdollisimman hyvin asiakkaita palvelevan lopputuotteen, pyydämme verkostotapaamiseen osallistuneita kertomaan hankkeen tekijöille, minkälaisia työkaluja tarvitaan yhteistyön kehittämiseen ja mitä sellaista hanke voi tuottaa, joka auttaa juuri teidän organisaationne työterveysyhteistyössä.

Olemme jo nyt saaneet loistavia näkemyksiä ja konkreettisia ehdotuksia. Tule mukaan verkostotapaamisiin kuulemaan niistä lisää!

Suosittelen myös tutustumaan Kevan asiantuntijalääkärin, hankkeen työterveysyhteistyö-osaprojektin projektipäällikkönä toimivan Susanne Heikinheimon pohdintoihin aiheesta: Työterveysyhteistyön hidasteet ja kiihdytyskaistat 

Tule mukaan seuraaviin tapaamisiimme, ja jatketaan kehittämistyötä yhdessä:

Kirjottaja Susanna Gardemeister
Susanna Gardemeister Työelämäasiantuntija

Kirjoitan työhyvinvoinnista ja muutoksessa elämisestä.

#kevanblogi

Ajankohtaisia teemoja ja uusia näkökulmia eläkkeistä, johtamisesta ja työelämästä. Mitä tapahtuu kunta-alalla? Miten toimia työelämän myllerryksessä?

Uusimmat kirjoitukset

Lue lisää blogikirjoituksia