Poikkeustilan oppeja

Vallitseva poikkeustilanne on asettanut meidät kaikki uuteen tilanteeseen, joka testaa ja koettelee. Kaiken huolen, epävarmuuden ja jopa surun keskellä on ollut pakko yrittää löytää tilanteesta jotain positiivista tai edes jotain sellaista, jonka tästä ajasta voisi ottaa oppina.

Positiivista on, että erityisesti julkisen sektorin ammatteja kohtaan on havaittavissa aivan uutta arvostusta.

Terveydenhuollon ammattilaiset laittavat työssään itsensä alttiiksi joka päivä, jotta kaikki hoitoa tarvitsevat sitä saisivat. Yleinen arvostus onkin kasvanut kaikkia terveydenhuollossa töitä paiskivia kohtaan. Huippulääkäreitä on ennenkin arvostettu, mutta uudempaa on arvostus ihan perushoitotyötä tekeviä kohtaan. Hoitajat ja muut potilaita jatkuvasti kohtaavat tekevät erittäin tärkeää työtä.

Terveydenhuollon ammateissa toimivien uupuminen omassa työssään sekä stressin ja kiireen tunteen lisääntyminen on ilmennyt tutkimuksissa jo ennen tätä kriisitilannetta. Tutkimuksia pandemiatilanteen vaikutuksesta terveydenhuollon ammattilaisten työhyvinvointiin tullaan varmasti tulevaisuudessa tekemään.

Oma tähänastinen pandemiakokemukseni on osoittanut aivan konkreettisella tavalla, miten vaikeaa opettajan työ onkaan. Yhdenkin oppilaan tukemisessa on välillä tekemistä. Miten sitä selviäisikään kokonaisen luokan kanssa, jossa lauma erilaisia oppijoita, erilaisine taustoineen tarvitsee erilaista opetusta. Respect ja hattu pois päästä tämänkin ammattikunnan edessä! Hekin ansaitsisivat silloin tällöin aplodeja parvekkeelta.

Poikkeustilanne avaa myös mahdollisuuksia

Kiinnostavaa on myös ollut seurata ihmisten käyttäytymistä – miksei omaakin – poikkeustilanteessa. Kun on pakko selvitä ja toimia, niin ihmisestä voi löytyä aivan uusia voimavaroja ja vahvuuksia, ehkä ennen käyttämätöntä osaamista tai uudenlaista vastuunottamista.

Olen sitä mieltä, ettei itseään aina pidä päästää liian helpolla. Asettamalla itsensä silloin tällöin epämukavuusalueelle antaa samalla itselleen mahdollisuuden kehittyä ja oppia uutta.

Muuttuneet olosuhteet avaavat myös uusia mahdollisuuksia tehdä asioita toisin.

Nyt jos koskaan kannattaa pohtia, mitä aikaisemmassa tilanteessa olisi halunnut muuttaa. Antaisiko muuttunut tilanne nyt siihen uuden mahdollisuuden? Todennäköistä kuitenkin on, ettemme palaa takaisin siihen maailmaan ja todellisuuteen, jossa olimme ennen.

Ihmisen sopeutumiskyky jaksaa myös hämmästyttää. Me (suomalaiset) sopeudumme uusiin tilanteisiin, karanteenin epämukavuuteen ja viranomaisten määräyksiin yhteisen hyvän nimissä.

Samalla mietityttää, mitä tapahtuu niille, joilla elämän ja arjen peruspilarit ovat olleet kadoksissa jo ennen poikkeustilaa. Jos voimavarat ovat vähissä jo ennestään, mitä niille tapahtuu kriisin edessä? Kriisitilanteella voi olla pitkäkestoisia jälkivaikutuksia. Sellaisiakin, joita nyt emme vielä näe ja osaa ennustaa. Näiden pohdintojen ja analyysien aika on myöhemmin, nyt jokainen voi keskittyä tekemään oman osansa. Keinoja auttaa, edes hiukan, löytyy jokaiselle sopivia.

Kenties kaikista ilahduttavinta onkin ollut havaita, että ihmiset haluavat tehdä hyvää. Auttaa voi niin monella tapaa; käydä kaupassa vanhukselle, tukea pienyrittäjää lahjakortteja ostamalla tai osallistumalla kampanjaan, jolla pyritään saamaan kaikille lapsille lämmin ruoka joka päivä.

Voitaisiinko säilyttää tämä yhteen hiileen puhaltamisen ilmapiiri pitkään, eikä ryhdytä etsimään syntipukkeja ja virheen tekijöitä?

Työelämässäkin tapahtuu

Muuttunut tilanne muuttaa myös työyhteisön dynamiikkaa.

Viimeistään nyt jokainen myöntää, että palaverit ovat ihan oikeaa työtä. Asiat, jotka ennen hoituivat työpaikalla ohimennen, hoidetaan nyt etäpalaverin avulla.

Olen myös ollut havaitsevinani sellaisen ilahduttavan seikan, että kuuntelemme toisiamme entistä paremmin. Live-tilanteessa helposti tulkitsemme toisen mikroeleitä ja -liikkeitä ja iskemme omalla puheenvuorollamme väliin heti, kun toinen vähän vetää henkeä. Etäkokouksissa annamme jokaiselle paremmin aikaa ja maltamme kuunnella asian loppuun!

Työelämään ja omaan työhyvinvointiini liittyvä oppi on ollut myös havainto rutiinien tärkeydestä. Erityisesti, kun tilanne on poikkeuksellinen, rutiinit ja rakenteet ovat tärkeitä. Etätyöpäivästä katoaa hyvin helposti kaikki työn huokoisuus ja työtä tulee tehtyä lähes tauotta.

Siksi rutiinit, myös omasta jaksamisesta huolehtimiseen, ovat tärkeitä. Töitä pitää tauottaa, liikkuminen työpäivän aikana on hyväksi, syödäkin pitää säännöllisesti ja erityisesti pitää huolehtia omasta palautumisesta.

Miten sinä teet töitä, kun kukaan ei ole katsomassa?