Mitkä asiat edistävät ja hidastavat menossa olevaa energiasiirtymää? Mikä on öljyn ja kaasun rooli net zero 2050 -maailmassa? Entä mitkä ovat öljy- ja kaasuyritysten muutosmahdollisuudet?
Arvio menossa olevan energiasiirtymän nopeudesta ja laajuudesta vaihtelee puhujan näkökulmasta riippuen. Arvioitaan esittävän motiivi vaikuttaa, ja siksi sijoittajan on tärkeää kuunnella laajasti eri asiantuntijoita.
Kevan sijoitustoiminnossa on useamman vuoden toiminut yhdessä oppimiseen keskittyvä ilmastoryhmä. Se kutsui energia-alan ja sijoittamisen kansainvälisiä asiantuntijoita kertomaan näkemyksiään ja keskustelemaan teemasta. Aiemmin ryhmän koordinoimana on Kevassa perehdytty mm. energiasiirtymän teknologisiin kysymyksiin.
Kingsmill Bond osallistui etäyhteydellä tilaisuuteen.
Laajasta varainhoitajien verkostosta valittujen tilaisuuden alustajien tiedettiin edustavan toisiaan täydentäviä näkemyksiä ja niitä tarjoiltiinkin esityksissä runsaasti. Johtopäätöksiin ja analyyseihin saatiin ajankohtaista materiaalia ja kiinnostavaa pohdittavaa.
Systeeminen haaste
Ymmärrys energiatransitiosta edellyttää monien näkökulmien tutkimista esimerkiksi alueellisesti ja toteutuneen kehityksen tarkastelua datan pohjalta.
Jeremy Taylor
Rajul Aggarwal
Teoreettisten mallienkin hyödyntämisessä pitää osata lukea ajantasaista tilannetta: menossa on paljon erilaisia kehityskulkuja, jotka ovat keskenään ristiriitaisia ja niiden vaikutukset yllättäviäkin. Energiatransitio, jos mikä, on systeeminen haaste.
Sijoittajan näkökulmasta pitää ymmärtää globaalia muutosta ja samalla hahmottaa, miten vaikutukset eri omaisuusluokkiin saattavat erota toisistaan jo sijoituksen aikajänteenkin johdosta. Öljy- ja kaasuala on globaaleilla sijoitusmarkkinoilla edustettuna monissa eri omaisuusluokissa erilaisten yhtiöiden ja arvopapereiden muodossa.
Öljy ja kaasu kulkevat energiakeskustelussa usein samassa nipussa, mutta näin ei välttämättä pitäisi olla. Öljy ja kaasu kun ovat eri tuotteet ja niiden tuotantokin voi olla eri alueilla. Ainakin Yhdysvalloissa esimerkiksi kaasunporaus on alueellista. Yksi haaste on se, että monella alueella ne esiintyvät samoissa paikoissa. Öljy on helppo liikuttaa, kaasu taas ei. Lisäksi kaasu nähdään transitiovaiheen olennaisena energiamuotona, kun öljyn osalta näkymä yleisesti on hiipuva.
Kolme keskeistä voimaa
Energiamurroksen tässä vaiheessa vallalla on kaksi narratiivia tulevasta kehityksestä: fossiilisten energiamuotojen valta-aseman katsotaan jatkuvan, koska niistä luopumisen arvioidaan olevan hidasta, kallista ja hankalaa.
Tyler Reeder
Toisaalta uusien teknologioiden - erityisesti aurinko- ja tuulivoiman - nähdään tarjoavan mahdollisuuksia edullisempaan, parempaan ja hajautuneempaan energiajärjestelmään. Fossiiliset polttoaineet ovat tehoton tapa tuottaa energiaa, sillä prosessissa noin 2/3 menee hukkaan.
Muutosta vie joka tapauksessa eteenpäin kolme keskeistä kehityssuuntaa: uusiutuvien energiamuotojen kasvu, yhteiskuntien sähköistyminen halvan sähkön seurauksena sekä energiankäytön tehostuminen.
Alueet eri kehitysvaiheissa
Kiina on globaalissa energiasiirtymässä keskeinen toimija: samalla kun se on maailman suurin energiankuluttaja, se ei itse tuota öljyä tai kaasua, mutta on uusiutuvien energiamuotojen teknologioiden kehittämisen kärjessä maailmassa. Maa on investoinut valtavasti aurinkopaneeleihin, akkuteknologiaan sekä sähköautoihin.
Edward Soekamto
Tilaisuudessa todettiinkin Kiinan toimivan nyt malliesimerkkinä teknologisten uudistusten leviämisessä. Teorioidenkin mukaan usein yksi maa kehittää jotakin asiaa riittävän menestyksekkäästi, jolloin muut ennen pitkää seuraavat sitä. Kiinan johtoasemaan liittyy toki myös haasteensa: länsimaiden pyrkiessä vähentämään riippuvuuttaan maasta, se ei ole kokonaisturvallisuudenkaan näkökulmasta houkuttelevin maa, josta ostaa tätä teknologiaa.
Kehittyvien maiden markkinoilla ollaan myös siirtymässä kohti uusiutuvien energiamuotojen hyödyntämistä, mutta useampien vuosien viiveellä kuin mitä vauraammilla alueilla ja Kiinassa. Globaalilla etelällä on siirtymässä paljon voimaa: arvioiden mukaan jopa kolme neljäsosaa kehittyvistä maista omaa hyvät edellytykset ottaa uusiutuvia energiamuotoja käyttöön jo lähiaikoina. Nähtäväksi jää, pystyvätkö ne kehitysloikkaan tässä asiassa.
Yhdysvalloissa kokonaisenergian kulutuksen arvioidaan lähivuosina kasvavan erityisesti kahdesta syystä: tekoälyn käytön lisääntymisen seurauksena maassa tullaan rakentamaan seuraavan parin vuosikymmenen aikana valtavia datakeskuksia. Lisäksi autokannan sähköistyminen jatkuu.
Paneelikeskustelua johdattelivat sijoitustoiminnosta apulaisjohtaja Anette Eriksson (vasemmalla) ja ympäristöpäällikkö Tuomas Helin (oikealla).
Sähköistyminen ja samanaikainen kokonaisenergian kulutuksen odotettu kasvu haastavat perustellusti uusiutuvien energiamuotojen kyvyn vastata tähän tarpeeseen riittävän nopeasti. Tämän vuoksi kaasua pidetään Yhdysvalloissa siirtymävaiheen ratkaisuna. Ylipäätään Yhdysvalloissa siirtymä kestää: investoidaan kyllä uusiutuvien kehitykseen paljon, mutta samalla energiamuotojen hajautuksella varmistetaan siirtymävaiheen vakautta.
Osa kokonaisturvallisuutta
Keskustelussa kaasu- ja öljysijoituksista ei voi välttyä myöskään geopolitiikan teemalta. Suurin osa maailman maista on energian tuojia, joten niillä on suuri intressi päästä pois tästä riippuvuudesta. Uusiutuvat energiamuodot tarkoittavat kyseisille maille siten myös turvallisuutta, koska tällöin energiatuotanto on enemmän omissa käsissä.
Vaikka kaikkiin tulevaisuuden energiatuotannon kysymyksiin ei vielä ole vastauksia, ei tilaisuudessa alustaneiden asiantuntijoiden mukaan pidä aliarvioida ihmisen innovointikykyä. Ratkaisuja etsitään ja niitä löytyy koko ajan. Myös sääntelyn etenemisvauhti on muutettavissa, kunhan paine siihen on riittävän voimakas.
Sijoittajan roolina tässä tilanteessa on oman perustehtävänsä puitteissa omin toimin edistää kestävästi siirtymää kohti hiilineutraalia energiantuotantoa. Katse on vahvasti globaalissa kehityksessä ja tieteeseen perustuvissa näkökulmissa.
Ilmastoryhmän tilaisuuden alustajina oli energiakysymyksiä työkseen seuraavat kansainväliset asiantuntijat
Kingsmill Bond, Energy Strategist, Rocky Mountain Institute, Member of the Global Future Council on Energy Transition for the World Economic Forum
Jeremy Taylor, Senior Vice President, Senior Research Analyst and Portfolio Manager, Alliance Bernstein
Rajul Aggarwal, Portfolio Manager, Oak Hill Advisors
Tyler Reeder, Managing Partner, Energy Capital Partners
Edward Soekamto, Senior Portfolio Manager, Global Evolution
Tilaisuus käytiin Chatham House -sääntöjen mukaisesti, mikä tarkoittaa, että tilaisuudessa esitettyä tietoa saa vapaasti käyttää, kunhan asian esittäjää ei kerrota tai asiasisältöä yhdistetä esittäjäänsä.