Keva hankki osuuden Pohjoismaiden suurimmasta kaukolämpöyhtiöstä

Talous ja sijoittaminen
Talous ja sijoittaminen

Keva on yhdessä neljän muun eurooppalaisen institutionaalisen sijoittajan kanssa hankkinut osuuden Tukholman kaupungin kaukolämpöyhtiö Stockholm Exergistä. Konsortion Fortumilta ostama osuus on yhteensä 50 %, Tukholman kaupunki omistaa edelleen 50 %. Kauppa vaatii vielä kilpailuviranomaisten hyväksynnän.

Konsortion muodostavat APG, PGGM, Alecta, Keva ja AXA ovat kaikki pitkäjänteisiä eläke- ja vakuutussijoittajia.

Stockholm Exergi AB on nykyään Pohjoismaiden suurin kaukolämpötoimija. Yhtiöllä on pääasiassa Tukholman alueella reilu 10 000 kiinteistö- ja taloyhtiöasiakasta, joka vastaa noin 800 000 loppukäyttäjää. Yhtiön liikevaihdosta 86 % tulee kaukolämmöstä.

Yhtiöllä on tärkeä rooli Tukholman kaupungin asettamassa tavoitteessaan olla hiilineutraali vuonna 2040. Stockholm Exerg on linjannut omaksi tavoitteekseen olla ilmastopositiivinen jo vuonna 2025. Yhtiö on viime vuosina onnistunut pienentämään hiilijalanjälkeään merkittävästi: vuodesta 2010 vuoteen 2020 se on pienentynyt 72%:lla.

Kevan vaihtoehtoisten sijoitusten johtaja Markus Pauli pitää sijoitusta hyvänä.

- Olemme innostuneita mahdollisuudesta kasvattaa infrasijoituksiamme hankkimalla osuuden Stockholm Exergistä. Tämänkokoisia ja näin laadukkaita kohteita on harvoin tarjolla. Sijoitus täyttää hyvin Kevan niin sijoitukselliset kuin ESG-näkökohdat, ja haluamme jatkaa yhtiön kehittämistä yhdessä partnereidemme ja Tukholman kaupungin kanssa, Pauli kertoo.

Keva on pitkäjänteinen sijoittaja, joten tämänkaltaiset infrasijoitukset sopivat Paulin mukaan erittäin hyvin sen sijoitussalkkuun. Lisäksi yhtiö tarjoaa tasaisen, ennustettavan ja pitkäaikaisen kassavirran.

- Stockholm Exergillä on kunnianhimoiset tavoitteet kestävän kehityksen osalta ja yhtiöllä on tärkeä rooli alueen ilmastotavoitteissa, mikä luonnollisesti sopii mainiosti Kevalle vastuullisena sijoittajana, Pauli korostaa.

Konsortion tiedote (pdf)

Fortumin tiedote

Lisätiedot:
Markus Pauli, johtaja, vaihtoehtoiset sijoitukset, p. 020 614 2473