Tulevaisuuden energiaratkaisuja pohdittiin Janne Peljon ja Jero Aholan johdolla

Talous ja sijoittaminen Vastuullisuus
Talous ja sijoittaminen Vastuullisuus

Kevan sijoitustoiminnossa on vuodesta 2019 lähtien toiminut ilmastoryhmä, jonka tarkoituksena on vahvistaa ilmastoymmärrystä sijoittamisen näkökulmasta, tehostaa sisäistä oppimista ja jakaa alan parhaita käytänteitä.

Salkunhoidon, sijoitusstrategian ja vastuullisen sijoittamisen asiantuntijoista muodostuva ryhmä keskittyy tänä vuonna vahvistamaan sijoitustoiminnon osaamista ilmastonmuutoksen torjumisessa ja energiamurroksessa tarvittavista uusista teknologioista.

Ymmärrystä syvennetään kutsumalla eri teemojen huippuasiantuntijoita alustamaan ja keskustelemaan ajankohtaisista teemoista.

Kevään tapaamisessa noin 50 osallistujan voimin perehdyttiin energiatuotannon maailmanlaajuiseen nykytilaan sekä tulevaisuuden teknologioihin ja niiden mahdollisuuksiin ja haasteisiin.

Elinkeinoelämän keskusliitto EK:n johtava ilmastoasiantuntija Janne Peljo käsitteli energiatuotannon globaalia nykytilaa ja mitä päästötavoitteidensaavuttaminen edellyttää. Hän työskenteli ennen EK:ta Sitrassa ilmastokysymysten, sijoitusten ja talouden sekä Sitran strategian parissa.

Investointeja tarvitaan

puhujat.pngJanne Peljo ennakoi esityksessään turbulenssia energiamarkkinoille, sillä päästötavoitteiden saavuttaminen edellyttää nopeaa energiamurrosta mutta energiasiirtymän investoinnit eivät ole kasvaneet tarpeeksi nopeasti vastaamaan tulevaisuuden energiatarpeita. Uusien energiantuotantotapojen alkuvaiheen korkeammat kustannukset ja kannattavuuden epävarmuus jarruttavat investointeja.

Lappeenrannan-Lahden teknillisen yliopiston LUTin sähköjärjestelmien ja energiatehokkuuden professori Jero Ahola on perehtynyt sähkötoimisten laitteiden energiatehokkuuden parantamiseen sekä tutkinut tulevaisuuden energiajärjestelmiä, muun muassa vedyn tuotantoa ja Power-to-X-teknologioita. Hän on toiminut Suomen edustajana Kansainvälisen energiajärjestön (IEA) aurinkosähköohjelmassa vuodesta 2015. Ahola sai alkuvuodesta arvostetun vuoden 2022 innovaatioprofessorin tunnustuspalkinnon.

Ahola kuvasi omassa esityksessään mahdollisuuksia irtautua fossiilisista polttoaineista siirtymällä puhtaaseen sähköön. Hän ennakoi myös, että edullisesta puhtaalla sähköllä tuotetusta vedystä tulee uusi öljy.

yleisö.png

Tilaisuudessa esitysten pohjalta käydyn keskustelun yhteinen arvio oli, että tehtävää on valtavasti, mutta näkymä on jokseenkin toiveikas: teknologioita on jo olemassa, mutta investointeja tarvitaan - ja paljon.

Syventyminen energiateemaan jatkuu syksyllä, jolloin vieraiksi kutsutaan tulevaisuuden teknologioita tuottavia yrityksiä.