Puolitoista vuotta sitten tamperelainen Arja Rantanen harmitteli tosissaan sitä, ettei päässyt eläkkeelle pitkän sairausloman jälkeen. Nykyään hän on onnellinen siitä, ettei joutunut eläkkeelle. Syynä tunnelman vaihdokseen oli onnistunut työkokeilu.
46-vuotias kirjastovirkailija Arja Rantanen muistaa työhön paluun ensimmäiset viikot vaikeina. Useammin kuin kerran hän lähti itkien kotiin.
- Tuntui, etten osaa enää työtäni. Vain työkaverit ja aakkoset olivat pysyneet samana. Oli niin paljon opeteltavaa uudesta tietojärjestelmästä työpaikan pelisääntöihin. Työhön paluu ei olisi minulta onnistunut ilman Kevan myöntämän kuntoutustuen mahdollistamaa asteittaista työajan ja työtehtävien lisäystä, hän painottaa.
Nyt kun työkokeilun alkamisesta on hieman yli vuosi, työ on palannut merkittäväksi ja ennen kaikkea iloiseksi osaksi elämää.
Kipu lamautti
Vaikeudet alkoivat kolme vuotta sitten, kun sietämätön kipu iski lapojen väliin ja niskan alueelle. Vasemman käden toimintakyky rappeutui niin, ettei kättä pystynyt liikuttamaan lainkaan. Tutkimuksissa löytyi niskan välilevyn pullistuma.
- Synnytys oli lastenleikkiä siihen kipuun verrattuna. Jälkeenpäin on ollut vaikea käsittää, miten sellaista kipua on kestänyt.
Muutaman kuukauden kuluttua oli edessä leikkaus, jossa niskaan laitettiin keinovälilevy.
- En ollut innoissani leikkauksesta sen riskien vuoksi, mutta siinä vaiheessa ei ollut muutakaan vaihtoehtoa. Kivut olivat kestäneet jo kuukausia.
Kuntoutuminen oli pitkä prosessi. Hermosäryt jatkuivat viikkoja leikkauksen jälkeenkin, ja kipulääkkeitä kului yhä.
Ajatus työkokeilusta stressasi
Rantanen oli siinä uskossa, että työura oli siinä. Hän sekä oletti että toivoi pääsevänsä eläkkeelle.
- Kävin eläkeneuvojan luona leikkauksen jälkeen toukokuussa 2011, kun sairauspäivärahat oli käytetty. Täytin eläkepaperit, mutta ne tulivat Kevasta bumerangina takaisin ja sain täytettäväksi työkokeilupaperit. Ensireaktio oli kiukku: minullako muka ei ole vaivaa, hän muistelee.
Rantanen kehuu työterveyslääkäriään moneen otteeseen. Lukemattomien käyntien ja tutkimusten jälkeen tämä totesi, ettei ole diagnostista tapaa selvittää Rantasen työkykyä, mutta työkokeilu olisi hyvä mittari siihen.
- Ajatus stressasi hirveästi. Työssä oli tapahtunut isoja muutoksia lähes kaksivuotisen poissaoloni aikana. En olisi halunnut palata töihin ja olin vakuuttunut, että työterveyshuolto ja Keva halusivat vain kiusata minua. En osannut vielä ajatella, että prosessi on minun parhaaksi.
Juurakon Hulda nousi tuen avulla
Työkokeilu alkoi joulukuussa 2011. Aluksi työyhteisöön palaaminen oli vaikeaa. Työpaikan pelisääntöjen ja vuorovaikutustaitojen palauttaminen ei tapahtunut heti.
- Onneksi minulla on ihana työyhteisö, jossa myös esimiestyö ja työterveyshuolto toimivat hyvin.
Olen tässä saamapuolella, työkykyni koheni kunnolla
Alkuun pääsyä auttoi ajatus, että hänellä on kolme kuukautta aikaa opetella työtehtävänsä. Työkavereiden kannustavilla lauseilla oli työkyvyn kohenemiseen suuri merkitys. Tukena olivat myös työterveyslääkäri, työpsykologi ja työfysioterapeutti.
Onnistuneet asiakaspalvelutilanteet loivat myös uskoa oman ammattitaidon palautumiseen.
- Vasta siinä vaiheessa, kun ymmärsin itse, ettei kuntoutuksessa oteta minulta mitään pois, vaan olen tässä saamapuolella, työkykyni koheni kunnolla. Ennen sitä ei ympärillä olevista tukitoimista ole lopullista hyötyä.
Rantanen sanoo ymmärtävänsä, etteivät kaikki tapaukset etene näin onnelliseen lopputulokseen. Hänen tarinassaan on ollut ammattitaitoisia ihmisiä ympärillä ja lisäksi on tarvittu niin sattumaa kuin ”juurakon hulduuttakin”. Sitä piti vain vähän kaivaa esiin.
- Voin olla kiitollinen siitä, että olen selvinnyt. Tämä on ollut hyvä viesti myös 16-vuotiaalle lapselleni siitä, kuinka vaikeuksien jälkeenkin voi nousta ja mennä eteenpäin.
-----------------------------------