Työeläkekuntoutuksen vaikutuksia on arvioitava pelkkiä työllisyyslukuja laajemmin

Kevan tuoreen tutkimuksen mukaan työeläkekuntoutuksen onnistumista ei pitäisi arvioida pelkästään sillä, kuinka moni työllistyy suoraan kuntoutuksen jälkeen, vaan myös sillä, miten kuntoutus vaikuttaa ihmisten työmarkkinapolkuihin pitkällä aikavälillä.

Kevan tutkimuksessa tarkasteltiin vuosina 2020–2022 työeläkekuntoutusta hakeneiden julkisen sektorin työntekijöiden työmarkkina-asemaa ennen kuntoutushakemusta ja enintään kolme vuotta sen jälkeen. 

Tulokset osoittavat, että työeläkekuntoutuksen vaikuttavuutta on perusteltua tarkastella työllistymisen lisäksi siitä näkökulmasta, miten kuntoutujien työmarkkinapolut rakentuvat ja etenevät ajan myötä. 

Pelkkä kolmen vuoden kohdalla mitattu työllisyysaste ei tavoita kuntoutuksen lisäarvoa, joka kuntoutuksen saaneilla näkyy työmarkkinapolkujen vakautumisena, eläkkeelle siirtymisen myöhentymisenä ja hallittuina ammatillisina siirtyminä. Kuntoutus toimii ensisijaisesti keinona ehkäistä työkyvyttömyyttä ja työurien katkeamista.

– Kuntoutuksen vaikutus ei välttämättä näy heti yksittäisessä työllisyysluvussa. Työhön palaaminen voi olla vaiheittainen prosessi, ja kuntoutuksen keskeinen hyöty voi olla työmarkkinapolun vakautuminen ja työelämään kiinnittymisen vahvistuminen, sanoo tilastoanalyytikko Janne Salonen. 

Kuntoutuksen kohdentaminen avainasemassa 

Kuntoutus on vaikuttavimmillaan silloin, kun se kohdentuu oikein, ajoittuu työuran kannalta tarkoituksenmukaisesti ja kytkeytyy selkeään ammatilliseen jatkopolkuun. Vaikuttavuus syntyy ennen kaikkea oikeasta kohdentamisesta niihin tilanteisiin, joissa työmarkkinoille paluu on realistinen vaihtoehto.

Varhainen kuntoutukseen ohjaus, ennen kuin sairauspoissaolot pitkittyvät ja työmarkkinakytkös heikkenee, on yhteydessä parempaan työllistymiseen. 

Tulosten perusteella myönteisen kuntoutuspäätöksen saaneiden työmarkkinapolut ovat useammin vakaampia ja ennustettavampia kuin niiden, joiden hakemus on hylätty. Hylkäävän päätöksen saaneilla työllistyminen painottui useammin hakemuksen jälkeiseen varhaisvaiheeseen ja liittyi usein jo ennestään vahvaan kiinnittymiseen työmarkkinoille.

Hylättyjen hakemusten joukossa on henkilöitä, jotka työllistyvät ilman kuntoutustakin. Mutta samalla tässä ryhmässä niiden henkilöiden kohdalla, joiden työmarkkina-asema on jo lähtötilanteessa heikko, korostuu riski jäädä pysyvämmin työelämän ulkopuolelle. 

Tulokset viittaavat siihen, että kuntoutuksen vaikuttavuuden arvioinnissa keskeistä ei ole ainoastaan kysymys siitä, työllistyikö henkilö vai ei, vaan myös se, kenelle kuntoutus myönnetään, missä vaiheessa työuraa ja millaisin toimenpitein. 

– Kuntoutuksen kohdentaminen oikeaan aikaan on yhtä tärkeää kuin itse kuntoutustoimenpiteet. Vaikuttavuuden kannalta merkittävää on se, kuinka varhain kuntoutus alkaa ja millainen ammatillinen polku sen aikana rakentuu, Salonen sanoo.

Oikea-aikaisuus ja yksilöllinen kuntoutus ovat keskeisiä

Työllistymiseen olivat yhteydessä muun muassa kuntoutuksen ajoitus, hakijan ikä ja työuran vaihe, työkyvyttömyyden kesto sekä kuntoutuksen jälkeen muodostuva ammatillinen jatkopolku.

Työuran keskivaiheilla kuntoutus tukee usein onnistuneita työmarkkinasiirtymiä. Toisaalta työuran loppuvaiheessa, erityisesti yli 60-vuotiailla, kuntoutuksen työllisyysvaikutukset ovat rajalliset ja kuntoutus limittyy usein eläkepolkuihin.

Nuorilla työmarkkinoilla pysymisestä saatava pitkän aikavälin hyöty on erityisen merkittävä. Alle 35-vuotiailla työmarkkinapolut ovat keskimäärin hajanaisempia, hylkäävien päätösten osuus suurempi ja työllistyminen myönnetyn kuntoutuksen jälkeen heikompaa. 

Tulosten mukaan nykyinen kuntoutusmalli perustuu jo vakiintuneen työuran palauttamiseen. Siksi se ei sovi nuoremmille ikäluokille, joiden ammatillinen suunta ja työmarkkina-asema ovat vasta muotoutumassa. Tämä korostaa palvelujärjestelmän eri toimijoiden välistä yhteistyötä sekä tarvetta rakentaa joustavia ja yksilöllisiä polkuja työelämään osallistumisen tukemiseksi. 

– Tulokset korostavat yksilöllisesti suunniteltua ja oikein ajoitettua kuntoutusta. Kaikille samanlainen ratkaisu ei tuota parasta lopputulosta, vaan kuntoutuksen sisältöä ja tavoitteita on arvioitava suhteessa henkilön työkykyyn, työuraan ja sen vaiheeseen, työmarkkina-asemaan sekä ammatilliseen suuntaan, Salonen toteaa.

Työkokeilu tukee työhön kiinnittymistä

Tutkimuksen mukaan työkokeilu on vahvimmin yhteydessä työhön kiinnittymiseen. 

Työkokeilu toimii parhaiten silloin, kun henkilö on vielä kiinni työelämässä ja paluu omaan tai vastaavaan työhön on mahdollista. Sen vaikuttavuus perustuu työsuhteen tai työelämäyhteyden säilymiseen. Tämä korostaa työnantajayhteistyön ja työn muokkaamisen merkitystä kuntoutusprosessissa.

Koulutuksen vaikutukset puolestaan voivat näkyä vasta pidemmällä aikavälillä. Koska koulutus voi kestää tyypillisesti useita vuosia, sen vaikutukset eivät välttämättä ehdi näkyä kokonaan kolmen vuoden seuranta-aikana.

Työkokeilujen lisääminen ei kuitenkaan yksin ratkaise työllistymisen haasteita. Tutkimuksen mukaan vaikutukset vaihtelevat eri ryhmissä, ja keskeistä on toimenpiteiden oikea kohdentaminen sekä kuntoutuksen ajoitus.

Tutkimusraportti: Työeläkekuntoutus ja työllisyys julkisella sektorilla (pdf)

Lisätiedot: 

Janne Salonen, tilastoanalyytikko, p. 020 614 2340, janne.salonen(at)keva.fi

Sirpa Reijonen, kuntoutuspäällikkö, p. 020 614 2617, sirpa.reijonen(at)keva.fi