Tapamme toimia

Tavoitteemme on vastuullinen kulttuuri ja eettisesti korkeatasoiset toimintatavat. Työeläkevakuuttajana keräämme eläketurvan rahoituksen julkisen sektorin työnantajilta ja työntekijöiltä. Siksi toiminnassamme korostuu vastuu varojen läpinäkyvästä ja perustellusta käyttämisestä.

Kevan hallitus hyväksyi elokuussa 2022 Kevan toimintaperiaatteet, eli Code of Conductin. Henkilöstömme lisäksi Kevan valtuutetut ja hallituksen jäsenet sitoutuvat noudattamaan toimintaperiaatteita.

Toimintaperiaatteissa määritellään asiat, joissa haluamme ylittää lainsäädännön asettaman tason

  • Kevan perustehtävänä on vastata eläketurvan toteuttamisesta.
  • Lainsäädäntö ohjaa Kevan toimintaa.
  • Keva turvaa eläke-edut ja vakaan maksutason.
  • Asiakkaiden tarve ohjaa Kevan toimintaa.
  • Mieti ennen kuin klikkaat. Tietoturva ja tietosuoja ovat Kevan toiminnan ytimessä.
  • Torju eturistiriitoja, korruptiota ja lahjontaa.
  • Henkilöstön hyvinvointi on ykkönen.
  • Teet aidosti vastuullista työtä.
  • Viesti aktiivisesti, avoimesti ja läpinäkyvästi.
  • Toimi oikein. Keva pyrkii eettiseen toimintakulttuuriin, jossa kevalaiset toimivat oikein ja yhteisten arvojen mukaisesti.

 

Tutustu Kevan toimintaperiaatteisiin: Näin me Kevassa toimimme - 10 pitävää periaatetta

Tavoitteena kustannustehokkuus

Vastaamme kunta-alan eläkkeiden toimeenpanosta ja rahoituksesta yhdessä kuntien ja kuntayhtymien kanssa. Lisäksi hoidamme valtion, evankelis-luterilaisen kirkon ja Kansaneläkelaitoksen toimihenkilöiden eläkkeiden toimeenpanon. Vuoden 2021 alusta Suomen Pankin ja Finanssivalvonnan henkilökunnan eläketurvan toimeenpano siirtyi Kevan hoidettavaksi. 

Kustannustehokkuuttamme ei voi suoraan verrata yksityisen sektorin työeläkeyhtiöiden tehokkuuteen. Kun vertaillaan tilinpäätösten kokonaisliikekuluja (eivät sisällä sijoitustoiminnan kuluja) vakuutettujen määrään, menestymme hyvin.

Kevan liikekuluja pienentää se, että asiakkaamme määräytyvät lain perusteella. Meillä ei ole yksityisen sektorin TyEL-yhtiöiden tavoin uusasiakashankinnasta tai vakuutusten siirroista aiheutuvia markkinointikuluja tai jakelukanavista aiheutuvia kustannuksia. Asiakkaamme ovat keskimäärin TyEL-yhtiöiden asiakkaita suurempia, ja eläkevakuuttaminen on kustannustehokkaampaa henkilöstömäärältään isoissa organisaatioissa.

22kustannustehokkuus

Ohjeet ehkäisevät väärinkäytöksiä

Sijoitamme eläkevastuurahaston varat turvaavasti ja tuottavasti. Lisäksi huolehdimme arvopaperimarkkinoiden toimintaan liittyvän lainsäädännön noudattamisesta. Sisäpiirintiedon väärinkäytön kieltävän lainsäädännön ja viranomaismääräysten lisäksi noudatamme Kevan sisäpiiriohjetta.

Kevan hallitus hyväksyi lähipiiriliiketoimintaa ja eturistiriitatilanteiden hallintaa koskevat ohjeet vuonna 2015.

Poliittinen vaikuttaminen

Kevan hallinnosta, rahoituksesta ja valvonnasta säädetään Kevasta annetussa laissa. Keva-lain mukaan valtuutetujen pitää heijastaa viimeisten kuntavaalien tulosta. Valtuutetut valitsevat hallituksen, joka nauttii valtuuskunnan luottamusta.

Valtuutettujen kokous valitsi Kevan hallituksen 9.9.2021 toimikaudelle 2021–2023. Valintaprosessissa kiinnitettiin erityistä huomiota Keva­-lain kompetenssiedellytysten täyttymiseen. 

Lakia täydentävät Kevan hallintoa koskevat määräykset sisältyvät valtuutettujen hyväksymään johtosääntöön. Hallituksen hyväksymässä toimintasäännössä on määräyksiä muun muassa toimivallan jaosta ja hallitukselle annettavasta raportoinnista.

Meillä on yhteiskunnan määräämä tehtävä, jonka vuoksi luottamuselimet ovat valinneet Kevan toimitusjohtajan sekä kahden varatoimitusjohtajan tehtäviin henkilöt, joilla on kokemusta yhteiskunnallisesta toiminnasta. Tällä halutaan osaltaan turvata Kevan laajat yhteydet yhteiskunnan päätöksenteko- ja valmisteluorganisaatioihin.

Poliittinen tausta ei vaikuta muiden johtoryhmän jäsenten, johtajien tai asiantuntijoiden valintaan tai johtoryhmän tekemiin päätöksiin.

 

Vastuullisia hankintoja

Pyrimme vähentämään energian ja materiaalien käyttöä sekä haitallisia ympäristövaikutuksia tuotteiden, palvelujen ja rakennusten koko elinkaaren aikana.

Kevan yksiköt tekevät hankintansa itsenäisesti, ja yksiköt vastaavat hankinnoistaan sekä niiden vastuullisuudesta. Lakiyksikkömme avustaa tarvittaessa tuotteiden ja palvelujen kilpailutukseen liittyvissä juridisissa kysymyksissä.

Kevaan rekrytoitiin vuonna 2022 hankinta-asiantuntija, joka aloitti tehtävässään tammikuussa 2023.

Voimme käyttää hankinnoissa Hanselin palveluita, ja Hansel ottaa huomioon vastuullisuusnäkökulmat.

Kevan hankinnoista ilmoitetaan HILMAssa hankintalainsäädännön (Finlex.fi) mukaisesti.

Riskienhallinta ja varautumissuunnittelu

Haluamme turvata vakuutettujen ja eläkkeensaajien oikeudet  kaikissa tilanteissa. Sen takia teemme riskienhallintatyötä, jonka tavoitteena on toiminnan ja prosessien kehittäminen sekä Kevan tavoitteiden saavuttamisen tukeminen.  

Riippumaton riskienhallintatoiminto valvoo ja tukee Kevan riskienhallintaperiaatteiden ja -prosessin toteuttamista sekä ylläpitoa.

Kevassa on compliance officer ja 1.5.2022 alkaen myös sijoitustoiminnan compliance officer. Compliance officer raportoi hallintojohtajalle, toimitusjohtajalle, riskienhallinnan johtoryhmälle, tarkastus- ja riskienhallintavaliokunnalle ja hallitukselle. Sijoitustoiminnan compliance officer raportoi hallintojohtajalle, toimitusjohtajalle, sijoitustoiminnan johtoryhmälle, riskienhallinnan johtoryhmälle, tarkastus- ja riskienhallintavaliokunnalle ja hallitukselle.

Tavoitteena palvelujen jatkuminen 

Teemme varautumissuunnitelmia sekä Keva-tasolla että eri toiminnoissa, ja suunnittelun ensisijaisena tavoitteena on  turvata eläkkeiden maksaminen ja muut keskeiset palvelumme myös mahdollisissa häiriötilanteissa ja poikkeusoloissa.

Huolehdimme yksityisyyden suojasta ja tietoturvasta

Turvaamme tiedon luottamuksellisuuden, eheyden ja saatavuuden. Huolehdimme yksityisyyden suojasta ja vahvistamme kaikkien kevalaisten tietoturvaan liittyvää tietoisuutta ja osaamista.

Nämä tietosuojan keskeiset linjaukset ovat osa Kevan toimintatapaa, Code on Conductia. 

Henkilötietojen käsittely perusteltua

Käsittelemme henkilötietoja, joita on säilytettävä hyvin pitkään tai ikuisesti. Tiedon näkemiseen tai käyttämiseen pitää olla työtehtävien hoitamisen kannalta perusteet. Henkilötietojen selailusta ja käyttämisestä jää merkintä lokeihin, joiden perusteella voimme tarvittaessa selvittää, kuka tietoja on käsitellyt.

Henkilöasiakkailla on myös oikeus pyytää tietoa, kuka hänen tietojaan on katsonut. Tietosuoja­asetuksen ja julkisuuslain mukaisen tietopyynnön voi Kevassa tehdä lomakkeen avulla, joka
 ohjaa tietopyynnön tekijää niin, että pyyntö tulee Kevaan heti oikeassa muodossa ja siinä on tarvittavat tiedot.

Tietopyyntö henkilötietojen tarkastamiseksi

Henkilöasiakkaiden verkkopalveluissa eli Omat eläketietosi -palvelussa käytetään pankkitunnisteisiin perustuvaa vahvaa tunnistautumista ja allekirjoittamista.

Lokitiedot hallinnassa

EU:n tietosuoja-asetuksen eli GDPR:n toimeenpanemiseksi kaikki tietojärjestelmämme on luokiteltu. Tietojärjestelmillä on nimetyt omistajat, jotka vastaavat järjestelmän sisältämien tietojen käsittelystä. Näin varmistamme, että järjestelmät tuottavat myös henkilötietojen suojan kannalta riittävät lokitiedot.

  • Lue lisää henkilötietojen käsittelystä: Tietosuoja

Käyttäjillä vahva tunnistautuminen

Kevalaiset voivat liittyä Kevan sisäverkkoon, tietojärjestelmiin ja tiedostoihin käyttämällä ns. tunnistettuja laitteita. Jos kevalainen haluaa käyttää muita kuin Kevan laitteita, häneltä vaaditaan erityinen tunnistautuminen, autentikointi.

Vahva tunnistautuminen takaa, etteivät ulkopuoliset pääse esimerkiksi Kevan sähköposteihin tai O365-palveluihin.

Tietoturvaloukkaukset

Henkilötietojen tietoturvaloukkaukset jaetaan tietosuojaherätteisiin (tapahtuma, jossa on riski tietosuojaloukkauksen tapahtumiselle) ja tietosuojatapahtumiin (tietosuojaloukkaus on tapahtunut eli henkilötietojen käsittelyssä tapahtunut säännösten vastainen poikkeama). 

Vuoden 2022 aikana tapahtui 16 tietosuojaherätettä ja 17 tietosuojatapahtumaa. 

Tietotilinpäätös

Yleisen tietosuoja-asetuksen mukaisena vastuullisena rekisterinpitäjänä Keva vastaa siitä, että yleisen tietosuoja-asetuksen vaatimuksia ja periaatteita henkilötietojen käsittelystä noudatetaan ja vaatimustenmukaisuus on kyettävä osoittamaan. Tietotilinpäätös on yksi keino täyttää osoitusvelvollisuus.

Kevan tietotilinpäätös 2022 .pdf (360 kb)

 

Keva-talon vaikutukset ympäristöön

Kevan oman toiminnan ympäristövaikutukset ovat varsin vähäiset. Niitä mittataan Keva-talossa, jonka osoite on Unioninkatu 43, Helsinki.

Kevassa siirryttiin hybridityöskentelyyn 15.3.2022 ja talon käyttöaste nousi merkittävästi koronavuosiin verrattuna. Kesälomakautta lukuun ottamatta Keva-talossa teki lähityötä keskimäärin 130–140 henkilöä, kun pandemian aikana talossa teki työtään vai muutama kymmenen kevalaista.

Keva-talon katolle asennettiin aurinkovoimala lokakuussa 2021. Se tuotti vuoden 2022 aikana 40361 kWh, joka oli kolme prosenttia Kevan käyttä- mästä sähköenergiasta. 

Green Office synnyttää arjen ekotekoja

WWF tarkasti ja uusi Keva-talolle 3.12.2020 Green Office -merkin ja diplomin. 

Green Office on edistänyt sisäistä keskusteluamme ja kannustanut arjen ekotekoihin. Työympäristöön vaikuttaminen on monelle kevalaiselle konkreettinen tapa ajatella ja edistää työpaikan vastuullisuutta.

22sahko.jpg22vesi.jpg22kaukolampo22jatteet.jpg

Sidosryhmät ja dialogi

Tavoitteemme on, että kevalaisten ja keskeisten ulkoisten sidosryhmien Keva-kuva perustuu oikeisiin, ajantasaisiin ja riittäviin tietoihin.

Maineemme muodostuu esimerkiksi asiakkaidemme saamista palveluista ja asiakaskokemuksista, johtamisesta, henkilökunnan työtyytyväisyydestä sekä sidosryhmien kanssa käytävästä dialogista.

Pyrimme siihen, että keskeiset sidosryhmät ymmärtävät Kevan merkityksen ja tehtävän yhteiskunnassa, toimintaamme ja tavoitteemme. Samalla varmistamme, että meillä on oikeat, riittävät ja ajanmukaiset tiedot Kevan toimintaympäristöstä.

Vuoropuheluaa työeläkejärjestelmän kestävyydestä

Kevan ylin johto tapaa median edustajien lisäksi mm. työmarkkinajärjestöjen, eläkeläisjärjestöjen ja eläkealan muiden toimijoiden kanssa. Dialogia käydään mm. suomalaisen työeläkejärjestelmän rahoituksen kestävyydestä.

Pidämme säännöllisesti yhteyttä myös kunta-alan toimijoiden, erityisesti Kuntaliiton, Kuntarahoituksen, Kuntien takauskeskuksen ja KT-Kunta-ja hyvinvointialuetyönantajien kanssa.

Teemme yhteistyötä mm. Työeläkevakuuttajat Telan, Eläketurvakeskuksen ja muiden työeläkealan toimijoiden kanssa.

Enemmän kuin julkisuuslaki edellyttää

Olemme osa julkishallintoa ja noudatamme julkisuuslakia ja -periaatetta. Sen mukaan asiakirjat ovat julkisia, jos niitä ei ole erityisesti määritelty salassa pidettäviksi. Salassapitovaatimus voi koskea esimerkiksi yksityishenkilön varallisuuteen tai terveydentilaan tai organisaatioiden turvallisuuteen kuuluvia tietoja.

Lain mukaan pidämme kirjaa vireille tulleista asioista. Hankintaprosessimme läpinäkyvyydestä kertoo, että perustelemme ja annamme tiedoksi tarjousten vertailussa käyttämämme hinta- ja laatuvertailut kaikille tarjouksen jättäneille.

Avoimesti ja asiantuntevasti

Kerromme Kevan toiminnasta ja oman asiantuntemukseemme kuuluvista asioista enemmän kuin julkisuuslaki edellyttää. Suhtaudumme myönteisesti tiedon tarvitsijoihin, ja viestimme aktiivisesti.

Julkaisemme valtuuskunnan ja hallituksen pöytäkirjat verkossa. Asiasta kiinnostuneet saavat myös pöytäkirjojen julkiset liitteet tai salassa pidettävien liitteiden lyhennelmät salassapitosäädösten määrittämissä rajoissa. Työssämme syntyvät luonnokset, sisäiset valmistelumateriaalit ja dokumentit eivät ole julkisia, mutta lain mukaan voimme harkintamme mukaan julkaista myös sisäisiä dokumentteja.

Käytämme mahdollisimman selkeää kieltä. Kirjoitamme työnantaja- ja henkilöasiakkaille annettavien päätösten perustelut  yleiskielellä ja riittävän tarkasti, emmekä pilota viestiä fraasien alle.

Kevan keskeisiä sidosryhmiä ovat mm.

  • Henkilö- ja työnantaja-asiakkaat
  • Poliittiset päättäjät ja päätöksiä valmistelevat virkamiehet

  • Liitto- ja keskusjärjestötason työmarkkinajärjestöt, palkansaajaverkostot

  • Eläkkeensaajien järjestöt

  • Kunta-alan toimijat: kunnat, maakunnat, sairaanhoitopiirit

  • Kuntaliitto, KT-Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat, Kuntarahoitus, Kuntien takauskeskus ja Valtiokonttori

  • Muut työeläkealan toimijat kuten Eläketurvakeskus, Työeläkevakuuttajat Tela, Arek, työeläkeyhtiöt ja Eläkesäätiöyhdistys

  • Kotimainen media, sijoitustoiminnan kohderyhmänä myös ulkomaiset joukkoviestimet

  • Työelämän kehitys- ja tutkimuslaitokset

 

Verojalanjälki

Verojalanjälkemme Suomessa muodostuu maksettujen eläkkeiden ennakonpidätyksistä sekä omaan toimintaamme liittyvistä veroista ja sosiaalikuluista. Lisäksi maksamme kiinteistösijoituksista veroja.

Maksoimme vuonna 2022 eläkkeitä ja kuntoutustukea 11,5 miljardia euroa, joista ennakolta pidätettiin 2,7 miljardia euroa. Kevan oman toiminnan verot ja sosiaalikulut olivat yhteensä noin 41 miljoonaa euroa (vuonna 2021 39 miljoonaa).

Sijoitustuotoista lakien ja sopimusten mukaiset verot

Työeläkkeet rahoitetaan eläkemaksuilla ja sijoitustuotoilla, ja sijoitustoiminnalla turvataan eläkkeiden rahoitusta pitkällä aikavälillä. Lainsäädännön mukaan työeläkevarat pitää sijoittaa tuottavasti ja turvaavasti. Keva ja muut työeläkevakuuttajat eivät maksa sijoitustuotoistaan veroja Suomeen. Jos sijoitustuotoista maksettaisiin veroja jo rahastointivaiheessa kotimaahan, vaje pitäisi täyttää mm. korottamalla eläkemaksuja.

Sijoitamme niin, että sijoitusten turvaavuus ja tuottonäkökulma toteutuvat samanaikaisesti. Sen takia hajautamme sijoitukset globaalisti eri kohteiden välille. Sijoitusvarallisuudestamme noin 87 prosenttia on hajautettu maamme rajojen ulkopuolelle.

Suunnittelemme ulkomaiset sijoitukset kansainvälisten lakien mukaan mahdollisimman järkeviksi; emme maksa veroja ulkomaille tehtävistä sijoituksissa tarpeettomasti, kahdenkertaisesti tai liikaa. Varmistamme, että sijoitusten verotus tapahtuu kansainvälisten verolakien ja Suomen ja lähdemaiden välisten verosopimusten mukaisesti

22verojalanjalki

 

 

Kevan verojalanjälki (ladattava kuva)