Tilinpäätös 2023 vahvistettu

Keva Talous ja sijoittaminen
Keva Talous ja sijoittaminen

Kevan valtuutetut ovat tämänpäiväisessä kokouksessaan vahvistaneet tilinpäätöksen ja käsitelleet toimintakertomuksen vuodelta 2023.

Vuosi 2023 oli Kevan jäsenyhteisökentässä historiallinen, kun sosiaali- ja terveyspalvelujen sekä pelastustoimen järjestämisvastuu siirtyi kunnilta hyvinvointialueille. Samalla tehtävien rahoitusvastuu siirtyi kunnilta valtiolle, minkä myötä kuntatalous noin puolittui aiempaan nähden. Työntekijöiden eläkevakuuttaminen säilyi Kevassa.

Hyvinvointialueilla ja -yhtymissä työskentelee noin 274 000 Kevassa vakuutettua. Hyvinvointialueiden palkkasumman osuus Kevassa vakuutetusta palkkasummasta on noin 50 prosenttia. (Lukuihin sisältyy Helsingin kaupungin sote- ja pelastustoimi.)

Kevassa muutokseen oli valmistauduttu huolellisesti, ja kumppanuuksien vakiinnuttaminen uusien työnantajien kanssa jatkui onnistuneesti 2023. Keva tuki hyvinvointialueita muutoksessa tarjoamalla tietoa ja työkaluja johtamisen, työeläkevakuuttamisen ja työhyvinvoinnin tueksi.

Sijoitusten riskitasoa nostettiin

Kevan jäsenyhteisöjen eläkkeiden rahoituksen pitkän aikavälin näkymä pysyi niin ikään vakaana. Vakaa tilanne mahdollisti kunta-alan ja hyvinvointialueiden eläkemaksujen maltillisen alentamisen jatkamisen, ja valtuusto vahvisti vuoden 2024 maksutasoksi 27,15 prosenttia joulukuussa 2023.

Kevan hallitus päätti kesäkuussa 2023 nostaa sijoitussalkun riskitasoa. Sillä tavoitellaan korkeampaa pitkän aikavälin tuottoa. Osa eläkemenosta on vuodesta 2017 lähtien rahoitettu sijoitusten tuotoilla, ja niiden merkitys eläkkeiden rahoituksessa kasvaa tulevaisuudessa. Nykyrahaston noin 66 miljardista eurosta sijoitustuottoja on noin 48 miljardia.

Palvelut keräsivät kävijöitä

Verkkopalveluiden käyttö kasvoi edelleen vuonna 2023. Kevan verkkosivuilla käytiin lähes 3,7 miljoonaa kertaa (3 684 023 sivukäyntiä), jossa oli kasvua edellisvuoteen verrattuna lähes 24 prosenttia. Henkilöasiakkaalle -osion sivuilla oli noin 2,4 miljoonaa käyntiä. Koko keva.fi-sivuston suosituin sivu oli edelleen Omat eläketietosi -palvelun sivu, jolla oli noin 1,6 miljoonaa käyntiä.  

Vuotta 2023 leimasi Kevan luotsaaman Kestävää työelämää -hankkeen ensimmäinen kokonainen työskentelyvuosi. Kestävää työelämää -hankkeessa autetaan julkisen alan organisaatioita palautumaan koronapandemiasta ja työkyvyttömyysriskien kasvusta ja kehitetään entistä parempia välineitä työkykyjohtamisen tueksi. Hanke saa valtion avustusta EU:n elpymis- ja palautumistukivälineestä rahoitettavasta Suomen kestävän kasvun ohjelmasta.

Keva toimintakertomus 2023.pdf (1782 kb)