Osatyökyvyttömyyseläke selkokielellä
Voit saada osatyökyvyttömyyseläkettä, jos sinulla on pitkään jatkunut sairaus tai vamma, jonka takia et voi tehdä työtä kokopäiväisesti.
Osatyökyvyttömyyseläkkeen aikana voit tehdä osa-aikaista työtä. Voit käydä töissä esimerkiksi kaksi päivää viikossa tai tehdä muutaman tunnin työtä joka päivä. Sovi työn tekemisestä työnantajasi kanssa.
Voit saada osatyökyvyttömyyseläkettä myös, vaikka et käy työssä ollenkaan.
Osakuntoutustuki on määräaikainen osatyökyvyttömyyseläke
Joskus osatyökyvyttömyyseläke on määräaikainen eli sen saa vain tietyksi ajaksi, esimerkiksi vuodeksi. Tällöin sen nimi on osakuntoutustuki.
Voit saada osakuntoutustukea, jos me Kevassa arvioimme, että voit saada työkykysi takaisin hoidon tai kuntoutuksen avulla. Tavoite on, että voit palata osakuntoutustuen jälkeen kokopäiväiseen työhön.
Kuka voi saada Kevasta osatyökyvyttömyyseläkettä?
Voit hakea osatyökyvyttömyyseläkettä tai osakuntoutustukea, jos et voi sairautesi tai vammasi vuoksi tehdä kokopäiväisesti työtä.
Hae osatyökyvyttömyyseläkettä tai osakuntoutustukea Kevasta, jos olet ollut ennen sairauttasi töissä kunnalla, hyvinvointialueella, valtiolla, kirkolla, Kelassa tai Suomen Pankissa.
Osatyökyvyttömyyseläkettä ei kuitenkaan aina saa, vaikka sitä hakee.
Osatyökyvyttömyyseläkkeen saamiseen vaikuttaa
- millainen sairaus tai vamma sinulla on
- mitä työtä olet tehnyt
- miten sairaus tai vamma haittaa työtäsi
- voitko saada työkykysi takaisin, jos saat hoitoa tai kuntoutusta.
Arvioimme Kevassa sairauttasi, vammaasi ja työkykyäsi lääkärinlausunnon avulla. Tarvitsemme sitä varten lääkärin kirjoittaman B-lausunnon terveydestäsi.
Osatyökyvyttömyyseläkkeen ja osakuntoutustuen määrä
Osatyökyvyttömyyseläkkeen määrään vaikuttaa se, miten suurta palkkaa olet saanut ja kuinka kauan olet ollut töissä.
Osakuntoutustukea saa yhtä paljon kuin osatyökyvyttömyyseläkettä.
Voit katsoa arvion osatyökyvyttömyyseläkkeesi määrästä Kevan Omat eläketietosi -palvelusta. Valitse ”Eläkelaskurit”. Valitse sen jälkeen ”Työkyvyttömyyseläke ja kuntoutusraha-arvio”. Jos Keva antaa sinulle myönteisen päätöksen eläkkeestä, näet päätöksestä, paljonko saat eläkettä.
Osatyökyvyttömyyseläkkeestä pitää maksaa veroa. Eläkettä varten sinun pitää hankkia eläkeverokortti Verohallinnosta.
Kirjaudu Omat eläketietosi -palveluun (Palvelu ei ole selkokielinen.)
Kirjaudu palveluun pankkitunnuksilla tai mobiilivarmenteella.
Näin haet osatyökyvyttömyyseläkettä ja osakuntoutustukea
1. Ennen kuin haet eläkettä, tarvitset lääkärin B-lausunnon terveydentilastasi
Pyydä työterveyslääkäriäsi tai muuta lääkäriä kirjoittamaan B-lausunto. B-lausunto on lääkärin kirjoittama selvitys sairaudestasi, toimintakyvystäsi ja työkyvystäsi. Jos sinulla ei ole B-lausuntoa, Keva ei voi käsitellä hakemustasi.
Voit liittää hakemukseen myös muita selvityksiä tai todistuksia terveydestäsi. Tämä voi olla esimerkiksi lääkärin kirjoittama potilaskertomus, johon on merkitty tiedot, kun olet hakenut tai saanut hoitoa. Tämä voi olla myös esimerkiksi lääkärin kirjoittama kertomus kuntoutusjaksosta tai lääkärin lausunto sinulle tehdystä tutkimuksesta tai sinulle sattuneesta tapaturmasta.
2. Tee hakemus Kevaan
Hae osatyökyvyttömyyseläkettä viimeistään kolme kuukautta ennen kuin haluaisit jäädä eläkkeelle.
Tee osatyökyvyttömyyseläkkeen hakemus Kevan Omat eläketietosi -palvelussa kohdassa Tee hakemus > Eläkehakemukset > Työkyvyttömyys-/osatyökyvyttömyyseläkehakemus.
Lähetä hakemuksen mukana lääkärin kirjoittama B-lausunto.
Kirjaudu Omat eläketietosi -palveluun. Palvelu ei ole selkokielinen.
Kirjaudu palveluun pankkitunnuksilla tai mobiilivarmenteella.
Jos et voi käyttää Omat eläketietosi -palvelua, voit hakea eläkettä myös paperisella hakemuslomakkeella. Voit pyytää lomakkeen Kevan asiakasneuvonnasta. Katso yhteystiedot Kevan asiakaspalveluun. Postita hakemus ja liitteet osoitteeseen Keva, 00087 KEVA.
3. Pyydä työnantajaasi täyttämään lomake
Pyydä sen jälkeen työnantajaasi täyttämään lomake ”Työnantajan lausunto työssä selviytymisestä”.
Lomake ja sen täyttöohje löytyy Kevan sivulta: Kun työntekijäsi hakee eläkettä tai ammatillista kuntoutusta. Sivu ei ole selkokielinen.
4. Saat Kevasta ensin ennakkopäätöksen
Kun Keva on käsitellyt hakemuksesi, saat Kevasta päätöksen. Päätöksestä selviää, myöntääkö Keva sinulle osatyökyvyttömyyseläkkeen tai osakuntoutustuen.
Jos Keva antaa sinulle myönteisen ennakkopäätöksen osatyökyvyttömyyseläkkeestä, ennakkopäätös on voimassa 10 kuukautta. Se tarkoittaa sitä, että sinun pitää ilmoittaa 10 kuukauden aikana Kevaan, siirrytkö osatyökyvyttömyyseläkkeelle. Katso tarkemmat ohjeet kohdasta 5.
Et voi saada eläkettä, jos Kevassa on arvioitu, että sinulla on vielä paljon työkykyä jäljellä. Jos olet töissä ja saat kielteisen päätöksen Kevasta, ota yhteyttä esimieheesi tai työterveyslääkäriisi. Miettikää yhdessä, voidaanko työtäsi tehdä helpommaksi jollakin tavalla.
Jos et ole tyytyväinen Kevan antamaan päätökseen, voit hakea siihen muutosta eli valittaa päätöksestä. Saat ohjeet valituksen tekemiseen päätöksen liitteenä.
5. Tee näin, jos saat myönteisen ennakkopäätöksen osatyökyvyttömyyseläkkeestä tai osakuntoutustuesta
Jos Keva antaa sinulle myönteisen ennakkopäätöksen osatyökyvyttömyyseläkkeestä, se on voimassa 10 kuukautta. Selvitä tänä aikana työnantajasi kanssa, voitko siirtyä osa-aikatyöhön.
Tee näin, jos jatkat työssä eläkkeen aikana
- Sovi työnantajasi kanssa osa-aikaisen työn aloittamisesta ja palkasta.
- Ilmoita Kevaan, että siirryt osatyökyvyttömyyseläkkeelle tai osakuntoutustuelle. Voit tehdä ilmoituksen netissä tai paperilomakkeella
Näin teet ilmoituksen netissä
Kirjaudu Kevan Omat eläketietosi -palveluun pankkitunnuksilla tai mobiilivarmenteella. Palvelu ei ole selkokielinen.
Tee ilmoitus palvelussa kohdassa ”Hakemusasiat”. Valitse ”Tee hakemus”. Valitse sen jälkeen ”Ilmoitus osatyökyvyttömyyseläkkeelle siirtymisestä”.
Näin teet ilmoituksen paperilomakkeella
Voit ilmoittaa eläkkeelle siirtymisestä myös paperilomakkeella. Olet saanut paperilomakkeen päätöksen liitteenä. Voit pyytää lomakkeen myös Kevan asiakasneuvonnasta. Katso yhteystiedot Kevan asiakaspalveluun. Postita lomake osoitteeseen Keva, 00087 KEVA. - Saat Kevasta päätöksen siitä, että eläkettäsi aletaan maksaa. Näet päätöksestä myös, paljonko saat eläkettä. Lisäksi näet päätöksestä oman henkilökohtaisen ansaintarajasi. Se kertoo kuinka paljon voit saada palkkaa osatyökyvyttömyyseläkkeen aikana.
- Tilaa verokortti eläketulolle OmaVerosta. Lisätietoja sivulla www.vero.fi/verokortti (Sivu ei ole selkokielinen).
- Työnantaja tarvitsee oman verokortin palkkaa varten. Tilaa se myös Verohallinnosta.
Tee näin, jos et jatka työssä eläkkeen aikana
- Ilmoita Kevaan, että siirryt eläkkeelle. Voit tehdä ilmoituksen netissä tai paperilomakkeella.
Näin teet ilmoituksen netissä
Kirjaudu Kevan Omat eläketietosi -palveluun pankkitunnuksilla tai mobiilivarmenteella. Palvelu ei ole selkokielinen. Tee ilmoitus palvelussa kohdasa ”Hakemusasiat”. Valitse ”Tee hakemus”. Valitse sen jälkeen ”Ilmoitus osatyökyvyttömyyseläkkeelle siirtymisestä.
Näin teet ilmoituksen paperilomakkeella
Voit ilmoittaa eläkkeelle siirtymisestä myös paperilomakkeella. Olet saanut paperilomakkeen päätöksen liitteenä. Voit pyytää lomakkeen myös Kevan asiakasneuvonnasta. Katso yhteystiedot Kevan asiakaspalveluun. Postita lomake osoitteeseen Keva, 00087 KEVA. - Saat Kevasta päätöksen siitä, että eläkettäsi aletaan maksaa. Näet päätöksestä myös, paljonko saat eläkettä.
- Tilaa verokortti eläketulolle OmaVerosta. Lisätietoja sivulla www.vero.fi/verokortti (Sivu ei ole selkokielinen).
- Jos kuulut työttömyyskassaan, kysy omasta työttömyyskassastasi, voitko saada soviteltua ansiopäivärahaa.
Kuinka paljon voit saada palkkaa, kun olet osatyökyvyttömyyseläkkeellä?
Kevan ennakkopäätöksessä sinulle kerrotaan, kuinka paljon voit kuukauden aikana ansaita eli saada palkkaa tai tuloja. Tätä sanotaan ansaintarajaksi.
Sillä ei ole merkitystä, missä teet työtä. Voit tehdä työtä joko aiemmalla tai uudella työnantajalla. Voit työskennellä myös yrittäjänä tai maatalousyrittäjänä.
Ansaintaraja koskee kaikkia seuraavia tuloja:
- työnantajan maksamat palkat ja lisät
- työnantajan maksamat lomarahat ja korvaukset
- yrittäjätulot
- perhe- ja omaishoitajapalkkiot.
Jos saat jo osatyökyvyttömyyseläkettä tai osakuntoutustukea, voit tarkistaa oman ansaintarajasi Kevan Omat eläketietosi -palvelusta.
Jos teet töitä yli oman ansaintarajasi
Katso yllä olevasta tekstistä, mitä tuloja ansaintarajasi koskee.
Jos saat tuloja yli oman ansaintarajasi vähintään kolmen kuukauden ajan, Keva keskeyttää eläkkeesi maksamisen. Eläkettä ei siis makseta sinulle. Tätä kutsutaan eläkkeen lepäämään jättämiseksi.
Jos tiedät jo etukäteen, että tulosi ylittävät ansaintarajasi yli kahden peräkkäisen kuukauden ajan, ilmoita siitä heti Kevaan. Keva keskeyttää eläkkeesi maksamisen sen kuukauden alusta alkaen, kun tulosi ylittävät ansaintarajan.
Kun tulosi taas vähenevät ja alittavat ansaintarajasi, ilmoita siitä Kevaan. Keva alkaa sen jälkeen maksaa sinulle eläkettä uudestaan.
Jos teet töitä ja tulosi ylittävät ansaintarajasi yli kaksi vuotta, Keva lopettaa eläkkeesi kokonaan.
Vanhuuseläke osatyökyvyttömyyseläkkeen jälkeen
Kun täytät oman vanhuuseläkeikäsi, osatyökyvyttömyyseläkkeesi muuttuu automaattisesti vanhuuseläkkeeksi. Sinun ei tarvitse hakea vanhuuseläkettä erikseen.
Vanhuuseläkkeesi määrä on suurempi kuin osatyökyvyttömyyseläke.
Oman vanhuuseläkeikäsi näet Kevan Omat eläketietosi -palvelussa.
Kirjaudu Omat eläketietosi -palveluun (Palvelu ei ole selkokielelinen.)
Kirjaudu palveluun pankkitunnuksilla tai mobiilivarmenteella.
Jos teit työtä eläkkeellä, hae siitä kertynyt eläke erikseen
Jos olet tehnyt osatyökyvyttömyyseläkkeen aikana työtä, siitä on kertynyt uutta eläkettä. Tätä uutta eläkettä sinun pitää hakea erikseen Kevasta. Voit hakea eläkkeen siinä vaiheessa, kun olet täyttänyt vanhuuseläkeikäsi ja työsi on päättynyt. Hae tämä eläke vanhuuseläkehakemuksella.
Lisätietoja
Jos tarvitset lisätietoja, voit soittaa Kevan asiakaspalveluun.
Yhteystiedot Kevan asiakaspalveluun (Sivu ei ole selkokielinen.)
Kevan Omat eläketietosi -verkkopalvelussa voit hoitaa kaikki eläkeasiasi
Omat eläketietosi -palveluun (Palvelu ei ole selkokielinen)
Kirjaudu palveluun pankkitunnuksilla tai mobiilivarmenteella.